Kiekko-Vantaalle niukka tappio kotikenraalissa

02.09.2016

Hyökkääjä Pekka Niemimaan kommentit pelin jälkeen: 

Mestis-kauteen valmistautuvat Kiekko-Vantaa ja TUTO Hockey järjestivät vauhdikkaat maalijuhlat Trio Areenalla. 

Kiekko-Vantaa koki harjoituskauden viimeisessä kotiottelussaan niukan 5–4-tappion TUTOa vastaan. Lohipaidat esiintyivät viihdyttävässä kamppailussa nousujohteisesti ja perjantai-illan kiekkonäytelmästä jäikin mukaan niukasta tappiosta huolimatta myös paljon hyviä asioita.

– Saatiin huono lähtö peliin ja teimme itsellemme illan vaikeaksi. Paransimme peliä koko ajan ja kolmannessa erässä saimme jo kunnon kirivaihteenkin päälle. Se oli positiivista, että saimme petrattua peliä koko ajan, ykkösketjun keskellä hienosti peliä rytmittänyt Pekka Niemimaa kertoi taiston tauottua.

Vantaalaiset nousivat kolmennessa erässä upeasti 4–1-tappioasemasta tasoihin hurjalla kirillä. Huikea loppurutistus ei kuitenkaan loppuun asti riittänyt, sillä Miro Mäkisen iskemän tasoitusosuman jälkeisessä vaihdossa TUTOn maalinälkäinen laituri Tomi Wilenius ratkaisi kamppailun tulisella laukauksellaan.

Kiekko-Vantaan maaleista vastasivat pirteästi esiintynyt Joonas Hyttinen (1+1), ylivoimalla viivakudilla osunut Lassi Raitanen, upean ottelun pelannut keskushyökkääjä Pekka Niemimaa (1+1) ja energistä kolmostrioa johtanut Jokereiden lainapelaaja Miro Mäkinen.

Harjoitusotteluissa tehot 4+3 iskeneen ulottuvan keskushyökkääjä Niemimaan iltapuhde oli vakuuttava. Sentteri täräytti Julius Rantaeskolan tarjoilusta komean maalin ja teki vahvan esityön maskillaan vantaalaisten kirin käynnistäneeseen Raitasen ylivoimaosumaan. Harjoituskauden tehotrion Toni Leinonen-Pekka Niemimaa-Julius Rantaeskola pelaamista on ollut ilo seurata.

– Se helpottaa, että pelasimme keväällä jo yhdessä ja se toimi heti. Ollaan kaikki vähän erityylisiä pelaajia ja täydennämme toisia hyvin, Niemimaa totesi.

Kovan paineen isäntien puolustukseen läpi ottelun antaneiden turkulaisvieraiden maaleista vastasivat keskushyökkääjä Hannu Kuru, puolustaja Niko Karhu, voimalaituri Kalle Moisio (1+1), kapteeni Anssi Virkki ja hanakasti läpi illan laukonut Tomi Wilenius (1+1). Voittomaaliin näyttävän syötön tarjoilun sentteri Joonas Toivanen saalisti kaksi syöttöpistettä. 

Kiekko-Vantaa pelaa viimeisen harjoitusottelunsa ennen 16. syyskuuta käynnistyvää Mestis-kautta ensi viikon perjantaina TUTO Hockeyn vieraana Kupittaalla.

Ottelun maalikooste:

Lasse Uusivirta ja Julius Rantaeskola videohaastattelussa:

Ottelun lehdistötilaisuus: