K-Vantaa taisteli pisteen kauden värikkäimmästä ottelusta

02.12.2016

Päävalmentaja Mälkiän kommentit pelin jälkeen:

Kiekko-Vantaan viiden ottelun mittainen voittoputki katkesi JYP-Akatemian vieraana. Lohipaidat kokivat karvaan 5–4-jatkoaikatappion värikkäässä kamppailussa, josta ei myöskään draamaa puuttunut.

Kiekko-Vantaa jatkoi vieraskaukalossa pisteputkeaan jo seitsemän ottelun mittaiseksi. Lohipaidat ovat Mestiksen ainut joukkue joka ei ole jäänyt pisteittä kertaakaan marraskuun maajoukkuetauon jälkeen.

Vantaalaiset aloittivat kamppailun todella vahvasti ja murjoi tulostaululle jo lukemiksi 0–3 vajaassa 12 minuutissa. Ensin Paavo Ylipaino täräytti kauden toisella osumallaan limpun verkon perukoille b-pisteen kaarelta, kultakypärä Toni Leinosen loistavasta esityöstä. 

Seuraavaksi iski pitkän maalittoman jaksonsa päättänyt Joonas Hyttinen, joka lapioi maalin edestä ylivoimalla tilanteeksi 0–2. Hienosta tarjoilusta vastasivat pirteästi esiintynyt Teemu Mielonen ja Joona Harjama, joka oli vantaalaisten taisteluilmeen ruumiillistuma läpi illan.

Nälkäinen vierasjoukkue lisäsi johtoaan jo kolmeen maalin hurjan hallintavaiheen seurauksena. Upeasti pelannut neloskentällinen vastasi tyylikkäästä osumasta. Ville Heikkinen kiepautti limpun luukulle, Teemu Mielonen pelasi väkevästi kiekottomana ja limpun laittoi lopulta reppuun Simo Konttinen, joka pamautti uransa ensimmäisen Mestis-maalinsa.

Sitten alkoikin melkoinen tuomarishow. Vantaalaiset ottivat runsaasti jäähyjä milloin mistäkin linjan muuttuessa jatkuvasti. Alussa täysin jyrän alle jäänyt JYP-Akatemia iski kovalla prosentilla ylivoimalla erän loppupuolella kavennuksia. Ensin osui terävällä rannekudilla Joel Sund ja vain kuusi sekuntia ennen avauserän loppua Waltteri Lehtonen iski etukulmasta 3–2-kavennuksen.

Sama toiminta jatkui toisessa erässä. Lohipaitojen puolustaja Lasse Uusivirta lensi suihkuun kyseenalaisesta tilanteesta. JYP-Akatemian laitahyökkääjä Robert Rooba menetti tasapainonsa ja löi päänsä vantaalaisten luottopuolustajan hanskaan harmittomassa tilanteessa. Surkuhupaisan tuomiosta teki se, että päätuomari vihelsi pelin poikki noin 45 sekuntia tapahtuneen jälkeen Kiekko-Vantaan hyökätessä.

Ryhdistyneet hurrikaanipaidat iskivät ottelun tasoihin kahden miehen ylivoimalla, kun oikealta tulisesti laukova Joel Sund tinttasi lukemiksi 3–3. Lohipaidat eivät lannistunut, vaan mahtavan kiekkopelin pelannut Simo Konttinen laukoi irtokaran tarkasti sisään ja vei Kiekko-Vantaan päätöserään 4–3-johtoasemassa.

Kiekko-Vantaa oli tasakentällisin aktiivisempi joukkue ja vei peliä, mutta jäähyt sekoittivat tekemistä pahasti. Lohipaidat taistelivat kuitenkin erinomaisesti, mutta kolmen pisteen voittoon se ei kuitenkaan riittänyt. JYP-Akatemian tähtihyökkääjä Arttu Likola nasautti tasoituksen vajaa yhdeksän minuuttia ennen päätössummeria.

Jo kymmenettä kertaa tällä kaudella Kiekko-Vantaa joutui hakemaan ratkaisua jatkoajalta. Vantaalaiset saivat muutaman tilanteen luotua, mutta voittomaalin iski isännät. Lisäpisteen kohtalon ratkaisi JYP-Akatemialle Waltteri Lehtonen. Näin ollen vantaalaisten kauden pisin voittoputki katkesi loppulukemin 5–4.

Seitsemäntenä sarjassa majailevan Kiekko-Vantaan kausi jatkuu lauantaina kotiottelulla Heinolan Peliittoja vastaan.

Teksti: Mikko Mannonen
Uutisotsikon kuva: Toni Jaconelli

Simo Konttisen uran 1. Mestis-maali:

JYP-Akatemia–Kiekko-Vantaa 5–4 JA

5.47 0–1 Paavo Ylipaino (Toni Leinonen, Julius Rantaeskola)

9.47 0–2 Joonas Hyttinen (Joona Harjama, Teemu Mielonen) YV

11.10 0–3 Simo Konttinen (Ville Heikkinen, Iiro Sulin)

15.23 1–3 Joel Sund (Robert Rooba, Taavi Tiala) YV

19.54 2–3 Waltteri Lehtonen (Arttu Likola, Kai Lehtinen) YV

27.19 3–3 Joel Sund (Kai Lehtinen, Markus Ruusu) YV

31.09 3–4 Simo Konttinen (Iiro Sulin, Ville Heikkinen)

51.25 4–4 Arttu Likola (Riku Pitkänen)

64.09 5–4 Waltteri Lehtonen (Taavi Tiala, Juha Uotila) 

Torjunnat:

Markus Ruusu, JYP-Akatemia 8+7+7+5=27

Aaro Peltonen, K-Vantaa 7+6+13+1=27