Ennakko: Kiekko-Vantaa - TUTO

09.09.2015

LOHIPAIDAT TAKAISIN KOTIJÄÄLLE

Otteluennakko: 

Mestis-kauteen on aikaa enää viikon verran. Kaikki alkaa pikkuhiljaa olemaan valmista. Kiekko-Vantaa kohtaa kauden toiseksi viimeisessä harjoitusottelussa keskiviikkona Trio Areenalla TUTOn.

Lohipaidat ovat pelanneet neljä harjoitusottelua, joista se on voittanut kaksi. Kiekko-Vantaa on kaatanut kahdesti Suomi-sarjajoukkue KJT:n. Mestikseen palanneelle Jokipojille vantaalaiset kokivat niukan tappion maalein 1–0.

Viime kaudella peräti kahdeksan kertaa toisiaan vastaan paremmuudesta vääntäneet Kiekko-Vantaa ja TUTO kohtasivat harjoitusottelussa 28.elokuuta, silloin turkulaisisännät olivat tiukan ja vauhdikkaan kamppailun jälkeen parempia loppulukemin 4–2.

Lohipaitojen kapteeni Toni Leinonen odottaa vesi kielellä keskiviikon TUTO-mittelöä.

–Viime ottelussa hävittiin, mutta tässä on mennyt paljon aikaa siitä. Olemme harjoitelleet kovaa ja on kiva päästä mittaamaan tasoa uudelleen. Vielä kun pääsee pelaamaan kotikaukaloon, niin mikäs siinä, Leinonen kertoo.

Viidestä harjoitusottelustaan neljä voittanut TUTO tulee tälläkin kaudella Kiekko-Vantaalle hyvin tutuksi, sillä joukkueet ottavat yhteen runkosarjassa kuusi kertaa. Ensimmäisen kerran jo 16.syyskuuta Mestiksen avauskierroksella.

–Pientä asemasotaa kauden aikana tulee varmasti, mutta ottelut TUTOa vastaan ovat vain yksi peli muiden joukossa, Leinonen uskoo.

Vikkelä laitahyökkäjä on esiintynyt pirteästi harjoitusotteluissa. Leinonen avasi pistetilinsä perjantaina nakuttamalla KJT:n vieraana tehot 1+1.

–Omat otteet ovat paranemaan päin. Odotellaan, että onnistumisakin alkaa tulemaan enemmän, Leinonen sanoo.

Leinonen viilettää keskiviikkona lohipaitojen ykkösketjussa yhdessä Tomi Tuomiston ja Jere Laineen kanssa.

–Tuttuja kavereita vierellä viime kaudelta. Voimme saada tuhoakin aikaan, jos askelmerkit osuvat kohdalleen. Kiva päästä pelaamaan, kippari valottaa.

Kiekko-Vantaan tolppien välissä aloittaa keskiviikkona vielä ilman sopimusta oleva Lassi Yrjölä. Huilivuorossa ovat puolustajat Henry Roihu, Arttu Savaloja sekä hyökkääjät Nico Friman, Valtteri Heikkilä, Simo Konttinen ja Ville Heikkinen.

Maalivahti Jani Kautto on puolestaan Jokerien mukana Venäjällä ja ilman sopimusta oleva puolustaja Robin Saari on tällä hetkellä KJT:n vahvuudessa. Sen sijaan puolustaja Lasse Uusivirta tekee debyyttinsä lohipaidassa. HIFK-lainoista mukana nähdään kiekollinen puolustaja Sebastian Moberg.

Kiekko-Vantaan ja TUTOn välinen harjoitusottelu starttaa Trio Areenalla kello 18.30. Liput ovelta 5 euroa. Tervetuloa!  

Kamppailua voit seurata myös osoitteesta fanseat.com, josta näet kaikki Mestiksen ottelut suorana lähetyksenä. 

Simo Mälkiän haastattelu, jossa TUTO-ennakoinnin lisäksi päivitystä myös try out-pelaajien tilanteeseen:

 

Teksti: Mikko Mannonen