26.11. KeuPa HT - Kiekko-Vantaa: Ennakko

25.11.2014

Otteluennakko:

Kiekko-Vantaa käynnistää kolmen ottelun härkäviikkonsa keskiviikkona vierasottelulla KeuPa HT:ta vastaan.

Lohipaitojen viime viikko oli erittäin onnistunut, sillä Kiekko-Vantaa nappasi kolmesta ottelusta yhteensä kuusi pistettä. Keskiviikkona joukkue kaatoi kotijäällä SaPKon maalein 2-1, perjantaina Jukurit haki Trio Areenalta kolme pistettä jalkapallolukemin 1-0 ja lauantaina nuori lohiryhmä murskasi vieraskaukalossa TUTOn tylysti 6-0. Kuuden pisteen lisäksi viikon parasta antia oli Kiekko-Vantaan huomattavasti kehittynyt puolustuspelaaminen. Upeasti torjuneiden Jani Kauton ja Kevin Lankisen johdolla vantaalaiset päästivät viikon kolmessa ottelussa ainoastaan kaksi maalia.

-Meidän puolustuspelaaminen on parantunut koko ajan ja nimenomaan molempiin suuntiin puolustaminen. Joukkueemme peli on kehittynyt kauden aikana paljon, nuoren ryhmän itseluottamus on kasvanut ja peli-ilme on ollut viime aikoina loistavalla tasolla, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jami Kauppi kertoi.

Lohipaitojen hyökkyspelaaminen on toiminut pääsääntöisesti erittäin hyvin läpi kauden. Kultakypärä Tomi Tuomiston johtama ykkösvitja on kantanut päävastuun tuloksen teosta, mutta lauantaina Peter Tiivolan ympärille kasattu kakkosketju sekä työteliäs nelosketju vastasivat vantaalaisten tehoista. Ratkaisuvoimaa on ruvennut löytymään laajemmalta rintamalta ja se tietää lohipaidoille hyvää myös jatkoa ajatellen. Myös tasaisessa sarjataulukossa kahdeksantena majailevan Kiekko-Vantaan erikoistilannepelaaminen on ottanut harppauksia eteenpäin kauden aikana.

Sarjanousija KeuPa HT on yllättänyt monet hyvillä peliesityksillään. Keuruun ylpeys on sarjataulukossa toiseksi viimeisenä, mutta vain seitsemän pisteen päässä viimeisestä pudotuspelipaikasta. KeuPa HT on pystynyt haastamaan joukkueen kuin joukkueen tällä kaudella ja saalistanut pisteitä myös Mestiksen suurseuroilta. Sarjanousijan pelilliset kehityskohdat ovat selvästi viisikon puolustuspelaamisessa ja erikoistilanteissa. Maaleja KeuPa HT on pystynyt iskemään ihan kelvollisella tahdilla kultakypärä Juuso Mörskyn johdolla.

Keuruulaisten viime viikko oli varsin kaksijakoinen. Keskiviikkona joukkue hävisi Mikkelin Jukureille vieraskaukalossa murskalukemin 5-0, mutta perjantaina KeuPa HT nappasi kotikaukalossa hienon voiton kovakuntoiseta Kajaanin Hokista maalein 4-2.

-KeuPa HT:ta ei saa aliarvioida yhtään. He ovat todella vahva kotijoukkue ja osaavat pelata pienessä kaukalossa. Monen mielestä he eivät varmasti ole kovinkaan nimekäs joukkue, mutta kyllä sieltä löytyy todella hyviä pelaajia, Kauppi sanoi.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa. KeuPa HT vei ensimmäisen keskinäisen kohtaamisen nimiinsä Keuruulla 24. syyskuuta maalein 6-4. Kiekko-Vantaa oli puolestaan parempi 15. lokakuuta Trio Areenalla maalein 7-5, Tomi Tuomiston iskettyä tehot 3+2. Keuruun kylmä jäähalli on ollut monelle vierasjoukkueelle kuluvalla kaudella vaikea paikka pelata. Lohipaitojen päävalmentaja Jami Kauppi tietää kuitenkin lääkkeet, joilla kolme pistettä tuodaan kotiin.

-Keuruulla on todella pieni kaukalo, jopa pienempi kuin meillä Vantaalla. Meidän pitää pelata pienen kaukalon peliä eli olla nopeita hyökkäyksiin lähdöissä ja pyrkiä nopeilla syöttöketjuilla eteenpäin, Kauppi painottaa.

Kiekko-Vantaan kokoonpanoon tulee muutoksia, sillä loistavan viime viikon pelanneet hyökkääjät Peter Tiivola ja Timi Lahtinen matkasivat takaisin Espoo Bluesin mukaan.

Lohipaitojen maalilla jatkaa lauantaina kauden ensimmäisen nollapelinsä torjunut huippulupaus Kevin Lankinen. Kakkosketjuun Iikka Kangasniemen rinnalla keskiviikkona pelaavat Valtteri Virkkunen ja Aleksi Rutanen. Sveitsissä kiekko-oppinsa saanut Santtu Sulander tekee Mestis-debyyttinsä alustavien tietojen mukaan kolmosketjun keskellä Perttu Leschin ja Jere Laineen välissä.

Kiekko-Vantaa saa todella tärkeän palasen sairaslistalta takaisin kokoonpanoonsa, kun 20-vuotias jokerikasvatti Jere Sneck tekee paluun lohipaitojen takalinjoille. HIFK:n laina-avuista Lankinen lisäksi vantaalaisten mukana ovat Juha Tarkkanen, Otto Honkaheimo, Janne Juutinen ja Henri Tamminen.

Kiekko-Vantaalta ovat sivussa loukkaantumisten vuoksi varmuudella puolustaja Oskari Hämäläinen sekä hyökkääjät Moses Mustonen, Julius Rantaeskola, Samuli Valvisto ja pitkäaikaispotilas Jesse Juntheikki. Lohipaitojen lopulliset ketjukoostumukset julkaistaan pelipäivänä.

KeuPa HT:n ja Kiekko-Vantaan välinen tulikuuma kamppailu pistepotista alkaa Keuruun jäähallissa kello 18.30. Ottelun näet suorana lähetyksenä Ravintola Pingviinin (Kielotie 20) screeniltä.

Kiinnitä katseesi

1) Santtu Sulander

Sveitsissä kiekko-oppinsa saanut 21-vuotias hyökkääjä debytoi Mestiksessä keskiviikkona KeuPa HT:ta vastaan. Sveitsissä toiseksi ja kolmanneksi korkeimmilla sarjatasoilla pelannut hyökkääjä omaa niin Suomen kuin Sveitsinkin passin. Harjoitusten perusteella Santtu Sulander on ahkerasti kahteen suuntaan töitä tekevä ja liukasliikkeinen hyökkääjä, josta on varmasti paljon iloa Kiekko-Vantaalle tällä kaudella.

Sulander on pelannut Sveitsin sekö alle 18-vuotiaiden että alle 20-vuotiadenkin maajoukkueissa. Sveitsissä juniorimestaruuksia Zürichissä voittanut ja mukavia pistesaldoja nakuttanut hyökkääjän geenit ovat myös kohdillaan, sillä Santun isä, entinen maajoukkuemaalivahti Ari Sulander voitti urallan Jokereissa neljä Suomen mestaruutta, neljä Sveitsin mestaruutta Zürich Lionsin joukkueessa ja kruununa maailmanmestaruus vuonna 1995.

Santtu Sulander on varmasti yksi mielenkiintoisimmista seurattavista pelaajista tämä vuoden Mestiksessä.

2) Pieni kaukalo

Keuruulla on todella pieni kaukalo, joka luo omat haasteensa vastustajille. KeuPa HT osaa pienen kaukalon metkut, joten kaukalon koon merkitys kotijoukkueelle voi olla suuri. Kiekko-Vantaa pelaa myös omat kotiottelunsa melko pienessä kaukalossa, mutta Keuruun jäähallin "laatikko" on vieläkin pienempi.

Lohipaitojen pitää pyrkiä paineen alta pois nopeilla syöttöketjuilla. Hyökkäykseen lähdöissä pitää olla siis nopeampi. Lisäksi vierasjoukkueen on oltava valmis kamppailemaan ja oltava aktiivinen. Myös erikoistilannepelaaminen muuttuu hieman kaukalon kapeudesta johtuen ja kiekonriistoja tulee paljon enemmän.

3) Kiekko-Vantaan ylivoima

Kiekko-Vantaan ylivoimapelaaminen on toiminut läpi kauden erinomaisesti ja lohipaidat ovat tehneet sarjassa kolmanneksi eniten ylivoimaosumia. Lohipaidoilta löytyy taitavia yksilöitä ykkösylivoimasta sekä kakkosylivoimasta, vaikka Peter Tiivolan ympärille rakennettu toimiva ketju hajosikin. Kultakypärä Tomi Tuomisto ja maestro Iikka Kangasniemi ovat tärkeässä roolissa ylivoimalla. He liikuttavat kiekkoa nopeasti ja saavat vastustajan alivoimaneliön rikki illasta toiseen komeilla kuvioillaan. Varsinkin Kiekko-Vantaan ylivoimapelin moottoria ja ykköspelintekijän Iikka Kangasniemen juonikkaita ja poikkeuksellisen taitavia ratkaisuja vasemmalta pointilta kannattaa seurata silmä tarkkana.

Kiekko-Vantaan pistepörssi, TOP 3

1) Tomi Tuomisto 9+16=25

2) Iikka Kangasniemi 3+17=20

3) Artem Iossafov 5+9=14

KeuPa HT:n pistepörssi, TOP 3

1) Juuso Mörsky 10+9=19

2) Janne Kumpulainen 3+14=17

3) Kaarlo Jormakka 6+6=12

Kokoonpano: (Lisätty otteluennakkoon 26.11. klo 11:25)

21 Joel Lehtinen - 8 Tomi Tuomisto - 52 Henri Tamminen
29 Aleksi Rutanen - 17 Valtteri Virkkunen - 4 Iikka Kangasniemi
22 Perttu Lesch - 16 Santtu Sulander - 18 Jere Laine
44 Aleksi Järvinen - 23 Janne Juutinen - 11 Janne Väyrynen

25 Juha Tarkkanen - 57 Iiro Mäntylä
9 Jere Sneck - 27 Sami Mikkonen
15 Jani Honkanen - 5 Robin Saari
24 Otto Honkaheimo

31 Kevin Lankinen (AM)
3 Jani Kautto