21.11. Kiekko-Vantaa - Jukurit: Ennakko

20.11.2014

Kiekko-Vantaan marraskuun otteluruuhka saa jatkoa perjantaina, kun Mikkelin Jukurit saapuu vieraaksi Trio Areenalle.

Lohipaidat aloittivat viikon kotiluolassaan komealla voitolla SaPKosta maalein 2-1. Perjantaina Kiekko-Vantaata odottaa erittäin kova haaste, kun sarjakakkonen Jukurit saapuu Tikkurilan Trio Areenalle toista kertaa tällä kaudella. Nuoren lohiryhmän päävalmentaja Jami Kauppi tietää lääkkeet toissa kauden mestarin kukistamiseksi.

-Meidän pitää parantaa hyökkäyspelaamista SaPKo-ottelusta. Pystymme varmasti luomaan riittävästi maalipaikkoja, mutta meidän pitää olla viimeistelyssä tehokkaampia. Virheitä on myös tullut liikaa, joten meidän pitää olla huolellisempia ja nöyrempiä kiekon kanssa.

Kiekko-Vantaa on keskikastin osalta äärimmäisen tasiasessa sarjataulukossa seitsemäntenä. Lohipaitojen hyökkäyspelaaminen on ollut tehokasta läpi kauden kultakypärä Tomi Tuomiston ja huipputaitavan superlupauksen Iikka Kangasniemen johdolla. Vantaalaisten pelisapluunan ongelmakohdat ovat olleet puolustuspelaamisessa sekä alivoimapelissä. Molemmat kehityskohdat ovat kuitenkin parantuneet huomattavasti viime aikoina.

Perinteikäs Mestis-seura Mikkelin Jukurit on sarjataulukossa toisena. Antti Pennasen luotsaama ryhmä aloitti kauden upeasti ja Jukurit johtikin sarjaa pitkään. Viime aikoina jukurinuttujen peliesitykset ovat hieman ailahdelleet. Jukureilla on kiistatta sarjan paras materiaali yhdessä mestarisuosikki KooKoon kanssa.

Joukkueesta löytyy ratkaisijoita lajalla rintamalla ja varsinkin kultakypärä Anthony Guttigin sekä viiteen edelliseen kamppailuun tehot 3+6 iskeneen Oula Palven ympärille rakennetut kentälliset pystyvät tekemään tulosta illasta toiseen. Jukureiden erikoistilannepelaaminen on ollut sarjan parhaimmistoa ja viikon 5-0-voitolla sarjanousija KeuPa HT:sta aloittanut mikkeliläisryhmä on ehdottomasti sarjan tehokkaimpia joukkuieta ylivoimalla.

-Jukurit on erittäin hyvin organisoitu ja valmennettu joukkue. He ovat erittäin kiekkovarma ryhmä ja heillä on todella hyvä ykkösylivoimakentällinen, joka on rakennettu Anthony Guttigin ympärille, Kauppi analysoi.

Kiekko-Vantaa ja Jukurit ovat kohdanneet tällä kaudella toisensa kahdesti. Molemmissa kohtaamisissa vierasjoukkue on hakenut täydet sarjapisteet. 20. syyskuuta Jukurit haki Trio Areenalta kolme pistettä maalein 6-2. Lohipaidat tekivät puolestaan onnistuneen ryöstöretken Mikkeliin 18.lokakuuta, jolloin Kiekko-Vantaan oli maalivahti Jani Kauton johdolla parempi maalein 4-1.

Kiekko-Vantaa tekee pieniä muutoksia kentällisiin ja todennäköisesti kaikki neljä ketjua menevät uusiksi. Kahden ottelun pelikieltonsa kärsinyt kapteeni Tomi Tuomisto palaa ykkösketjun keskelle. Lohipaitojen tolppien välissä jatkaa upean ottelun keskiviikkona pelannut Jani Kautto.

Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat varmuudella puolustajat Jere Sneck ja Oskari Hämäläinen sekä hyökkääjät Julius Rantaeskola, Moses Mustonen, Samuli Valvisto ja pitkäaikaispotilas Jesse Juntheikki.

Tulikuuma kamppailu sarjapisteistä alkaa Tikkurilan Trio Areenalla kello 18.30. Kiekkohuumaan pääset mukaan myös Elisa Viihteen Mestis TV:n kautta.

Kiinnitä katseesi

1) Superlupausten kaksintaistelu

Iikka Kangasniemi vs Teemu Turunen. Kahden todella lupaavan taitohyökkääjän kohtaaminen.

Viime kaudella A-nuorten SM-liigan pistepörssin kolmonen ja keväällä Suomen mestaruutta Bluesissa juhlinut Iikka Kangasniemi on säväyttänyt debyyttikaudellaan Mestiksessä. Huipputaitava pelintekijä luo maalipaikkoja juonikkailla ratkaisuillaan niin ketjukavreilleen kuin itselleenkin. Kovalla intensiteetillä kentällä töitä tekevä Kangasniemi uskaltaa haastaa ja pitää kiekkoa. Kiekko-Vantaan oman kasvatin liikkuminen jäällä on silmiä hivelevää.

Noin reilu vuosi sitten A-nuorten SM-liigassa ilmaveivimaalinkin tehnyt Teemu Turunen pelaa tämän kauden lainalla Jukureissa. 18-vuotias laitahyökkääjä oli viime kaudella A-nuorten pistepörssin yhdeksäs ja Jokereiden paras pistemies. Turunen on äärimmäisen taitava kiekonkäsittelijä, hyvä pelinrakentaja ja loistava maalintekijä. Jokeri-kasvatti on nakuttanut tällä kaudella 21 ottelussa tehot 4+7. Huippulupaus on Kangasniemen tavoin matkalla kohti suurempia areenoita ja kirkkaampia valokeiloja.

2) Kiekko-Vantaan kotipeli-ilme

Viime kotiottelun käsiohjelmassa oli päävalmentaja Jami Kaupin yhtenä teesinä kotipeli-ilme. Mitä se tarkoittaa? Tässä vastaus Mestis-selostajan ammattitaidolla.

Kiekko-Vantaa oli ennen keskiviikkoa sarjan huonoin kotijoukkue. Lohipaitojen esitykset kotiluolassa ovat ailahdelleet ottelusta toiseen. Fakta on, että Trio Areenan pieni kaukalo sopii nuorelle ja jalkanopealle lohiryhmälle. Kiekko-Vantaan on tultava heti alusta asti kovalla tempolla kotikaukaloon ja tehdä Trio Areenasta vierasjoukkueelle vaikea paikka pelata. Lohipaitojen yksi suurimmista vahvuuksista tälläkin kaudella on juuri jalkanopeus, joten kotikaukaloon odotetaan fyysistä, nopeaa ja taitavaa kotijoukkuetta illasta toiseen.

3) Maalivahtipeli

On jonkin sortin klisee puhua tässä kohtaa maalivahtipelistä. Fakta on kuitenkin, että perjantaina maalivahtipeli on jälleen suuressa roolissa Kiekko-Vantaan ja Jukureiden kauden kolmannessa keskinäisessä mittelössä. Lohipaitojen tolppien väliin luistelee jokaisessa pelaamassaan ottelussa tällä kaudella loistanut Jani Kautto. 25-vuotiaalta Kiekko-Vantaan kasvatilta odotetaan jälleen huippuiltaa, mikäli kotijoukkue haluaa tarrata kiinni pistepottiin.

Jukureilla on laittaa maalille kaksi tasavahvaa ulkomaalaisvahtia. Ranskan maajoukkuevahti Ronan Quemener on osoittanut alkusyksystä olevansa voittava veräjänvartija Mestis-tasolla. Tshekkivahti Tadeas Galansky sen sijaan on petrannut otteitaan kauden mittaa ja haastanut toisissaan virkaveljensä maalivahtien taistelussa peliajasta. Oli Jukureilla sitten kumpi maalivahti tahansa tolppien välissä, niin siihen osastoon se tuskin perjantaina kaatuu. 

Kiekko-Vantaan pistepörssi, TOP 3

1) Tomi Tuomisto 9+16=25

2) Iikka Kangasniemi 2+14=16

3) Artem Iossafov 5+9=14

Jukureiden pistepörssi, TOP 3

1) Anthony Guttig 7+17=24

2) Timo Hiltunen 11+11=22

3) Niko Laakkonen 9+13=22

Kokoonpano: (lisätty otteluennakoon 21.11. klo 13:20)

21 Joel Lehtinen - 8 Tomi Tuomisto - 4 Iikka Kangasniemi
28 Timi Lahtinen - 81 Peter Tiivola - 29 Aleksi Rutanen
44 Aleksi Järvinen - 52 Valtteri Heikkilä - 18 Jere Laine
22 Perttu Lesch - 23 Janne Juutinen - 11 Janne Väyrynen
26 Teemu Mielonen

25 Juha Tarkkanen - 57 Iiro Mäntylä
24 Otto Honkaheimo - 19 Sami Mikkonen
15 Jani Honkanen - 5 Robin Saari

3 Jani Kautto (AM)
30 Noora Räty

 

Lohi-TV aamujäällä. Haastattelussa Iikka Kangasniemi: