Kiekko-Vantaa selkä seinää vasten kotikaukaloon

16.03.2018

Kiekko-Vantaa kohtaa viidennessä puolivälieräottelussa lauantaina kotikaukalossa arkkivihollisensa TUTO Hockeyn. Sarja on ensimmäistä kertaa katkolla turkulaisille, joten lohipaidat lähtevät kamppailuun selkä seinää vasten. 

TUTO siirtyi kuumassa ja laadukkaassa puolivälieräsarjassa 1–3-johtoon perjantaina, kun se kaatoi Kiekko-Vantaan Kupittaalla maalein 3–0. Lohipaitojen peliesityksessä ja työmoraalissa oli paljon hyvää, mutta maalipaikoissa joukkuetta vaivasi tehottomuus. 

– Se oli samanlainen peli kuin tähänkin asti tässä sarjassa. Pelattiin ihan hyvin, mutta maalinteko oli vaikeaa. Rentoutta täytyy löytyä viimeistelyyn ja maalille pitää mennä paremmin, Kiekko-Vantaan valmentaja Tony Virta kertoi neljännen puolivälierän tauottua.

Runkosarjassa neljänneksi sijoittunut Kiekko-Vantaa tulee laittamaan kaikki likoon, sillä se tarvitsee lauantaina voiton jatkaakseen kautta. Tasainen puolivälieräsarja on pahasti kesken ja lohipaidat lähtevät nälkäisesti kääntämään ottelusarjaa. 

– Ei meiltä tule usko loppumaan. Meidän pitää vain jatkaa kovaa työntekoa, niin palkinto tulee kyllä sieltä. Usko pitää olla äärimmäisen kova ja kärsivällisyyttäkin täytyy olla mukana, kolminkertainen Suomen mestari ja Leijona-legenda Virta tuumii.

Tunteita ja tuoksuja ei siis varmasti tule puuttumaan tälläkään kertaa, kun Mestiksen klassikkojoukkueet iskevät yhteen. Taistelupareja on ottelusarjan sisällä syntynyt ja sota jatkuu.

Kahden äärimmäisen kovan ja laadukkaan joukkuueen puolivälieräsarjan kaikki ottelut ovat olleet tasaista vääntämistä. Odotettavissa on jälleen kerran tiukka kamppailu, jossa pienet asiat ratkaisevat. 

Luisteluvoimaisen, taitavan ja työteliään Kiekko-Vantaan on parannettava erikoistilannepelaamistaan ja löydettävä tylyys maalipaikoissa. Tasakentällisin lohipaidat ovat olleet niskan päällä läpi ottelusarjan.

5. puolivälieräottelu Kiekko-Vantaa–TUTO lauantaina Trio Areenalla klo 17. Ostamalla lipun Mestiksen kuumaan puolivälieräkohtaamiseen, saat kaksi lippua yhden hinnalla maanantaina Hartwall Arenalla pelattavaan KHL-välierään Jokerit–TsSKA. Edullisemmat ennakkoliput Kiekko-Vantaan kotiotteluun hankit tästä.

Playoffs 2018:

La 10.3 K-Vantaa–TUTO 3–2 JA

Ma 12.3 TUTO–K-Vantaa 6–2

Ke 14.3 K-Vantaa–TUTO 2–3

Pe 16.3 TUTO–K-Vantaa 3–0

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi pudotuspeleissä:

1) Janne Kivilahti 2+1=3

2) Miro Mäkinen 2+1=3

3) Joonas Hyttinen 2+1=3

TUTO:n sisäinen pistepörssi pudotuspeleissä:

1) Niko Ahoniemi 2+4=6

2) Kalle Valtola 2+3=5

3) Aki Kangasmäki 2+3=5

Seuraa heitä:

#24 Janne Kivilahti, Kiekko-Vantaa

Taiturimainen laitahyökkääjä kantaa lohipaitojen kultakypärää. Tehnyt tällä kaudella peräti seitsemän maalia juuri TUTO:n verkkoon. Juonikas hyökkäyspään taituri omaa hyvän pelisilmän, pehmeät kädet ja tarkan laukauksen. Viihdyttävä pelaaja seurattavaksi.

#24 Sami Salminen, TUTO

Isokokoinen ja vahva hyökkääjäkolossi haki syksyllä paikkaa Vaasan Sportin liigamiehistöstä. Junioreissa kovia pistemääriä takonut HIFK-kasvatti liikkuu kokoisekseen sutjakkaasti ja omaa hyvät hyökkäyspään taidot. Pohjois-Amerikan kiertueelta Suomeen palannut hyökkääjä on vahva kaksinkamppailuissa.