Kiekko-Vantaa sai oppitunnin Kokkolassa

10.02.2018

Kiekko-Vantaa jäi tyhjin käsin Hermeksen vieraana.

Kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Kiekko-Vantaa ja Hermes iskivät yhteen lauantai-illan kiekkonäytelmässä Kokkolassa.

Viime kevään hopeajoukkue Kiekko-Vantaa pelasi kelvollisen avauserän, mutta Hermes katkaisi toisen erän osumillaan lohipaitojen selkärangan ja marssi 6–1-voittoon.

– Hermes oli jokaisella osa-alueella parempi joukkue ja ansaitsi voittonsa. He olivat selkeästi liikkuvampia ja yritteliäämpiä tänään, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Pasi Arvonen kertoi taiston tauottua.

Kiekko-Vantaa aloitti ottelun vahvasti. Lohipaidat menivät 1–0-johtoon Julius Rantaeskolan upealla osumalla. Viime aikoina liekehtinyt maalinälkäinen laitahyökkääjä sai kiekon pisteputkeaan kasvattaneelta sentteri Miro Mäkiseltä ja latasi limpun melkoisella kanuunalla ylänurkkaan.

Hermes käänsi pelin halvoilla osumillaan. Ensin kypärätempun iskenyt Niko Kuiri läväytti ranteet lukkoon ja hetkeä myöhemmin lähes samalta paikalta Joonas Sammalmaa tinttasi jumalpaidat 2–1-johtoon.

Toisessa erässä Kiekko-Vantaalle sattui musta hetki, jonka jälkeen lohipaitojen selkäranka sitten katkesi. Hermes iski minuutin sisällä kaksi maalia ja karkasivat tehosentteri Niko Kuirin ja Taavi Tialan osumilla.

Lohipaidat vaihtoivat 4–1-tilanteessa maalivahtia. Markus Leinonen tuli tolppien väliin ja sai ensimmäiset minuutit tälle kaudella vantaalaisten maalilla.

Hermeksen Kärppä-laina Niko Kuiri niittasi seuraavan osuman ylivoimalla. 

– Henkisellä puolella punainen lanka on tällä hetkellä aika ohut. Sillä osastolla meillä on juuri nyt vaikeaa ja siihen täytyy löytää lääkkeet, Arvonen sanoi.

Päätöserä oli enemmän tai vähemmän pelailua, eikä Kiekko-Vantaa saanut kuin ajoittain pyörityksiä ja sitä kautta maalipaikkoja jumalpaitojen päädyssä. Hermeksen Joonas Sammalmaa laukoi suorasta hyökkäyksestä tylyt päätöslukemat 6–1.

– Kahteen otteluun 11 päästettyä maalia on aivan liikaa. Puolustuspelaaminen ei tällä hetkellä ole yhtään mallillaan. Perjantaina puolustuspeli toimi 55 minuuttia, Arvonen tuumasi. 

Kiekko-Vantaalle jäi käteen vieraskiertueelta yksi piste. Lohipaidat lähtevät ensi viikkoon neljänneltä sijalta. 

Kiekko-Vantaan taistelu kotiedusta jatkuu ensi viikolla kolmella tärkeällä kamppailulla. Lohipaidoilla on kasvojen pesun paikka keskiviikkona TUTO Hockeyn vieraana. 

Hermes–Kiekko-Vantaa 6–1 (2–1, 3–0, 1–0)

4.13 0–1 Julius Rantaeskola (Miro Mäkinen)

9.30 1–1 Niko Kuiri (Samuel Sikstus, Jere Rantala)

10.16 2–1 Joonas Sammalmaa (Saku Kivinen, Samuel Jukuri)

27.59 3–1 Niko Kuiri (Joonas Sammalmaa, Samu Markkula)

28.29 4–1 Taavi Tiala (Jesse Huhtala, Jere Rantala)

33.58 5–1 Niko Kuiri (Jesse Huhtala, Jere Rantala) YV

55.16 6–1 Joonas Sammalmaa (Samu Markkula, Aleksi Pöytäsaari)

Torjunnat:

Samuel Jukuri, Hermes 5+7+5=17

Jani Kautto, K-Vantaa 9+2+0=11 (vaihto 28.29)

Markus Leinonen 0+2+9=11