K-Vantaa nälkäisenä klassikkokohtaamiseen – "Kovaa taistelupeliä odotan"

04.12.2017

Sarjan alkuperäisjoukkueet Kiekko-Vantaa ja TUTO Hockey iskevät yhteen poikkeuksellisesti tiistaina Trio Areenalla.

Viime kevään hopeajoukkue Kiekko-Vantaa on sarjassa toisena. Lohipaidat ovat keränneet 21 ottelusta yhteensä 41 pistettä. Pasi Arvosen luotsaama lohiparvi on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan kolme. Matkaa kärkipaikkaa pitävään ja kaksi ottelua enemmän pelanneeseen KeuPaan on matkaa kolme pistettä.

– Kovaa taistelupeliä peliä odotan, kuten aina TUTO:a vastaan. Pienet marginaalit ovat kääntäneet aikaisemmat kohtaamiset meille, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Pasi Arvonen kertoo.

Kiekko-Vantaan kolmen ottelun mittainen voittoputki katkesi viime perjantaina kiihkeässä pääkaupunkiseudun paikalliskamppailussa, kun Espoo United haki kolme pistettä Tikkurilan kirkkaista valoista ensimmäistä kertaa Mestis-historiassa lukemin 1–5. Vantaalaisten maalista vastasi marraskuun kuukauden pelaajaksi valittu taikuri Janne Kivilahti.

– Pelillisesti meidän täytyy pystyä parantamaan kamppailupelaamista ja maalinteon tehokkuutta. Ihan ok kiekollista peliä olemme esittäneet, mutta maalintekoon tarvitaan lisää potkua, jotta taistelemme joka ilta voitosta, Arvonen sanoo.

Kiekko-Vantaan kultakypärää kantaa huippukautta pelaava Mestiksen pistepörssin kakkonen Juuso Perttilä, joka on nakuttanut 21 ottelussa tehot 10+15. 

Kiekko-Vantaa ja TUTO Hockey ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Lohipaidat ovat voittaneet molemmat kamppailut. Lokakuussa Trio Areenalla loppulukemat olivat 4–2 ja marraskuussa taisteleva, taitava ja nälkäinen lohiparvi haki Kupittaan karnevaalitunnelmasta täyden pistepotin 5–3-lukemin.

Syksyllä kiekkokalenteriin 46 vuoden tauon jälkeen palanneen jääkiekon Suomen Cupin voittanut TUTO Hockey on sarjassa kahdeksantena. Ailahdellen esiintynyt Miika Elomon luotsaama nimekäs ryhmä on tehnyt sarjassa toiseksi eniten maaleja ja päästänyt vähiten osumia omiin.

TUTO Hockey saapuu Vantaalle kolmen ottelun mittaisessa tappioputkessa. Viidestä edellisestä mittelöstä se on voittanut ainoastaan yhden. 

Tulivoimaa myös turkulaisilta löytyy kaikista neljästä kentällisestä. Joukkueen kultakypärää kantaa pistepörssin kolmannelta sijalta löytyvä puolustaja Kalle Valtola

Vieraskaukalossa TUTO:lla on ollut vaikeuksia läpi kauden. Se on sarjan toiseksi huonoin vierasjoukkue voitettuaan kymmenestä vieraskamppailusta kolme. 

Mestiksen huippukamppailu Kiekko-Vantaa–TUTO Hockey tiistaina Trio Areenalla klo 18.30.

Loukkaantuneet:

Nico Nurmikanta 

Joonas Hyttinen

Atte Mäkinen

Pekka Niemimaa 

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:

1) Juuso Perttilä 10+15=25

2) Janne Kivilahti 12+10=22

3) Joona Harjama 3+13=16

TUTO Hockeyn sisäinen pistepörssi:

1) Kalle Valtola 6+18=24

2) Niclas Lucenius 8+15=23

3) Matias Lehtonen 7+13=20

Tiestikö?

1) Marraskuun parhaaksi Mestis-pelaajaksi valittu Kiekko-Vantaan taiturimainen laitahyökkääjä Janne Kivilahti lähtee iltaan viiden ottelun mittaisessa pisteputkessa. 

2) Mestiksen plusmiinus-tilastossa kärkipaikkaa pitää Kiekko-Vantaan kultakypärä Juuso Perttilä lukemalla +13. Lohipaitojen Alex Levänen on tilastossa toisena lukemalla +12.

3) TUTO Hockeyn kultakypärä Kalle Valtola johtaa ylivoimaisesti pakkien pistepörssiä. Kiekko-Vantaan Juha Tarkkanen löytyy pakkien pistepörssistä sijalta neljä.

Seuraa heitä:

#5 Joonas Valkonen, Kiekko-Vantaa

Äärimmäisen tärkeä palanen lohipaitojen pakistossa. Pelaa todella jämäkästi ja varmaotteisesti puolustuspäässä. Fyysinen preesens herättää kunnioitusta. Avaa peliä helpoilla syötöillä ja blokkaa kiekkoja uhrautuvasti illasta toiseen. Mestis-mestari 2016 Jukureista. 

#77 Matias Lehtonen, TUTO Hockey

Viime kevään Mestis-mestari SaPKosta. Väsymätön duunarilaituri pelaa tehokasta kautta ja on ottanut stepin eteenpäin kotikaupungissaan. Hyvä peliäly ja monipuolinen joukkuepelaaja. Ratkaisi keväällä 2015 nuorten SM-liigan mestaruuden TPS-paidassa.