Kahden entisen lohipaidan paluu Tikkurilaan ja halloweenin tunnelmaa lauantaina 1.11.

Kahden entisen lohipaidan paluu Tikkurilaan ja halloweenin tunnelmaa lauantaina 1.11.

29.10.2025

Kiekko-Vantaa pelaa vielä kahdesti kotiareenallaan Tikkurilassa ennen ensi viikon maajoukkuetaukoa. Tällä hetkellä kuudentena sarjataulukossa sätkivillä lohipaidoilla on ollut parempi onni vieraspeleissä, kun alkusarjan kaikki viisi voittoa on haettu vieraissa. Nyt joukkueella olisi mahdollisuus juhlia kauden ensimmäisiä kotivoittoja sekä torstaina että lauantaina.

Torstaina 30.10. vantaalaiset toivottavat tervetulleeksi Kokkolan Hermeksen. Kyseessä on kauden ensimmäinen peli Pohjanmaan poikia vastaan. Viime kaudella 2024–2025 joukkueet kohtasivat viisi kertaa, joista Kiekko-Vantaa vei kaksi viimeisintä. Torstaina nähdään myös Hermeksen puolustajan Joona Vainion paluu takaisin Vantaalle, kun kaksi viime kautta Kiekko-Vantaalla varakapteenina pelannut Vainio saapuu Tikkurilaan vierasjoukkueen paidassa.

Kiekko-Vantaan puolustusta vahvistamaan Verneri Arkko. Arkko saapuu lohipaitaan IFK:sta ottelukohtaisella lainasopimuksella. 22-vuotias puolustaja on kärsinyt alkukauden loukkaantumisesta ja on nyt toipunut pelikuntoon. Arkko on Vantaan käytettävissä heti torstain Hermes-ottelussa. 

Ennen torstain peliä Kiekko-Vantaalla on seitsemän pistettä enemmän kuin Hermeksellä. 12 pisteellä sarjataulukon hännillä roikkuva Hermes lähtee kauden 15. peliin ilman yhtäkään jatkoajalle tai voittolaukauksille edennyttä ottelua. Viimeisimmän voittonsa Hermes sai kotonaan viime perjantaina, kun vastassa oli TUTO. Viekö Hermes voiton torstaina Vantaalla vai päättyykö vihdoin Kiekko-Vantaan kotiotteluiden epäonni?

Lauantaina 1.11. Kiekko-Vantaa isännöi Kuljetusrinki areenalla halloween-teemaista ottelua, kun vastaan asettuu rakas naapuri Jokerit. Vantaalaiset pelaavat koko pelin teemanmukaisilla, mustan ja oranssin sävyttämillä pelipaidoilla. Pilkahduksia näistä mysteerisistä paidoista voi nähdä jo lohien Instagramista @kiekkovantaa tai TikTokista @kiekko_vantaa. 

Jokeripaidassa paluun Vantaalle tekee myös Kiekko-Vantaan kasvatti Okko Kangasniemi. Kangasniemi pelasi lohipaidoissa myös kaksi edellistä kautta 2023–2024 sekä 2024–2025, ja iski vuosien aikana jättitehot 41+52=93.

Edellinen sarjapeli Jokereita vastaan päättyi Vantaan riemun huutoihin, kun lokakuun alussa pelattu ottelu päättyi Vantaan 3–2 voittoon jatkoajalla Teemu Pulkkisen maaleilla. Tällä hetkellä molemmat ovat onnistuneet keräämään kasaan 19 pistettä, mutta tasatilanne voi muuttua, kun joukkueet pelaavat kotikentillään Hermestä vastaan vielä ennen lauantain kohtaamista. Kumpi nousee sarjataulukossa ennen viikon mittaista maajoukkuetaukoa?

Kiekko-Vantaa pelaa taas kotonaan vasta 14.11. klo 18.30, kun se saa vieraakseen KeuPan. Liput peleihin ennakkoon osoitteesta Ticketmaster.fi.