Valmiina klassikkoon: "Hyvä haaste tähän kohtaan"

28.02.2017

Kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Kiekko-Vantaa kohtaa keskiviikkona Trio Areenalla sarjakakkosen TUTO Hockeyn. Mestiksen tulikuumasta klassikkokohtaamisesta ei tule myöskään panosta puuttumaan. 

Pudotuspelipaikkansa varmistanut Kiekko-Vantaa on sarjassa neljäntenä. Lohipaidat ovat keränneet 46 ottelusta yhteensä 74 pistettä. Vantaalaiset ovat tiukasti kiinni kotiedussa pudotuspeleihin, kun runkosarjaa on jäljellä enää neljän ottelun verran. 

Kiekko-Vantaa on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan kolme. Lohipaidat ovat pelanneet äärimmäisen vahvasti nimenomaan kotikaukalossa, sillä Simo Mälkiän luotsaama ryhmä on sarjan kolmanneksi paras kotijoukkue. Vantaalaiset lähtevätkin iltaan kolmen kotiottelun voittoputkessa. 

Alkuperäiset Mestis-seurat Kiekko-Vantaa ja TUTO Hockey ovat kohdanneet tällä kaudella neljä kertaa. Molemmat joukkueet ovat poistuneet kahdesti jäältä voittajana. Edellisen kerran Tikkurilassa lohipaidat kaatoivat nimekkään turkulaisryhmän maalein 5–2. Tuolloin kotijoukkueen sankariksi nousi kaksi maalia viimeistellyt Niklas Andersson.

– Pelaajalistaltaan TUTO on kovin joukkue tässä sarjassa, eikä se ole kaukana sarjataulukossakaan kärkipaikasta. TUTO on meille iso mittari ja hyvä haaste tässä vaiheessa kautta, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoo.

Lohipaidoilta löytyy tulivoimaa laajalta rintamalta. Tiistaina joukkueen vahvuuteen liittyivät loppukaudeksi Jokereiden puolustajalupaus Juho Rautanen ja taiturimainen kiekonkäsittelijä Frank Gymer

– Saatiin nyt se ryhmä läjään, jolla mennään keväällä. Nyt vasta päästään pelaamaan ja harjoittelemaan nipulla, jolla myös pelaamme pudotuspeleissä. Jäljellä olevilla runkosarjapeleillä on iso merkitys. Emme voi mennä siihen halpaan, että katsotaan miten muut pelaavat ja tutkitaan sarjataulukkoa, Mälkiä sanoo.

Viime perjantaina Joensuussa loukkaantuneen puolustaja Nico Nurmikannan paluu kokoonpanoon näyttää todennäköiseltä. Sen sijaan puolustaja Lassi Raitanen joutuu jättämään pelin väliin loukkaantumisen takia. Vantaalaisten maalilla aloittaa Jani Kautto

Siirtorajan kynnyksellä muun muassa, vuoden 1995 maailmanmestaripuolustaja Petteri Nummelinilla, Ässä-laituri Kasperi Nutolla ja lohipaidassakin esiintyneellä Samuli Valvistolla vahvistunut TUTO Hockey on sarjassa toisena. Turkulaisilla on jäljellä runkosarjaa vielä viiden ottelun verran ja se taistelee vielä runkosarjan voitosta. 

Kymmenestä edellisestä ottelustaan Miika Elomon luotsaama ryhmä on voittanut seitsemän. Vantaalle sarjakakkonen saapuu kuitenkin kaksi peräkkäistä tappiota allaan, sillä turkulaisorkesteri hävisi viime viikolla sekä LeKille että JYP-Akatemialle ja onnistui tekemään näissä otteluissa vain yhden maalin.

– Kuten pudotuspeleissäkin, meidän täytyy elää hetkessä. Vauhtia täytyy kotikaukalossa pystyä pitämään ja meidän pitää olla se yhtenäisempi joukkue. Vastustajalta pitää saada myös tila ja aika pois, Mälkiä toteaa.

Kiekko-Vantaan ja TUTO Hockeyn viimeinen keskinäinen kamppailu runkosarjassa käynnistyy Trio Areenalla keskiviikkona klo 18.30. 50 ensimmäistä pääsylipun ovelta ostanutta saa vapaalipun Flamingo Spa -kylpylään. Tervetuloa kannustamaan lohipaidat voittoon!

Loukkaantuneet:

Valtteri Lemmetty (ylävartalovamma, kausi ohi)

Miro Mäkinen (ylävartalovamma, kausi ohi)

Lassi Raitanen (alavartalovamma, sivussa toistaiseksi)

Julius Rantaeskola (ylävartalovamma, palannut jääharjoituksiin)

K-Vantaa pistepörssi:

1) Toni Leinonen 14+29=43

2) Julius Rantaeskola 25+13=38

3) Pekka Niemimaa 13+20=33

4) Teemu Mielonen 6+20=26

5) Atte Mäkinen 10+12=22

TUTO Hockeyn pistepörssi:

1) Aki Keinänen 22+23=45

2) Mikko Laine 20+16=36

3) Tuukka Pulliainen 5+30=35

4) Tomi Wilenius 11+23=34

5) Hannu Kuru 13+16=29

Tiesitkö?

1) Kiekko-Vantaan kultakypärä Toni Leinonen on Mestiksen pistepörssissä kuudentena. Kapteeni on päässyt tehopisteiden makuun yhdeksästä edellisestä ottelusta kahdeksassa. 

2) Kiekko-Vantaan Julius Rantaeskola on Mestiksen pistepörssissä yhdeksäntenä ja maalipörssissä toisena. Rantaeskola on Kiekko-Vantaan seurahistorian yhden kauden maaliennätyksestä (Markku Takala 26 maalia) vain yhden osuman päässä. 

3) Lohipaitojen Frank Gymer on viiden ottelun mittaisessa pisteputkessa. Viiteen edelliseen otteluun taikuri on nakuttanut tehot 5+2. 

4) Viimeisen kolmen kauden aikana Kiekko-Vantaa ja TUTO ovat kohdanneet Mestiksen runkosarjassa 23 kertaa. (Voitot näistä on turkulaisille 15–8). Peräti kymmenen kertaa ottelu on päättynyt yhden maalin erolla suuntaan tai toiseen. 

5) Kiekko-Vantaan LNR-kentällinen (Leinonen-Niemimaa-Rantaeskola) on saalistanut yhteensä 114 tehopistettä.

6) TUTO Hockeyn Mestis-konkari Aki Keinänen on pistepörssissä viidentenä ja maalipörssissä neljäntenä. 

7) Kiekko-Vantaa on tehnyt eniten alivoimamaaleja koko sarjassa (8). TUTO tehnyt kolmanneksi eniten ylivoimamaaleja (38) ja K-Vantaa viidenneksi eniten (37). 

Seuraa heitä:

#15 Joonas Hyttinen, Kiekko-Vantaa

Monikäyttöinen hyökkääjä on nakuttanut jo oman piste-ennätyksensä Mestiksessä. Erinomainen joukkuepelaaja, hyvä alivoimapelaaja ja vaarallinen ylivoimallakin. Arvokas pelimies ajatellen tulevia pudotuspelejä.

#28 Mikko Laine, TUTO Hockey

Loistavaa kautta pelaava Laine on paukuttanut jo 20 maalia. Oikealta napakasti laukova laituri on kokenut tekijä tähän sarjaan. Voittanut urallaan myös Mestis-mestaruuden Jukureissa. Nyt nostanut napsun verran tasoaan ja tehnyt kovaa jälkeä. 

Iiro Sulin haastattelussa: