Trio Areenalle vieraita Kokkolasta: Potut pottuina

14.01.2016

Päävalmentajan kommentit tulevasta Hermes-pelistä:

Kiekko-Vantaa saa perjantai-illan huumaan vieraakseen ensimmäistä kertaa tällä kaudella Tikkurilassa vierailevan Kokkolan Hermeksen. Molemmat joukkueet ovat kovassa iskussa ja matkalla kohti pudotuspelejä, joten odotettavissa on laadukas kiekkonäytelmä. 

Sarjassa neljäntenä majaileva Kiekko-Vantaa on pelannut erittäin hyvin kotikaukalossa tällä kaudella. Vantaalaiset ovat sarjan kolmanneksi paras kotijoukkue ja Simo Mälkiän suojatit ovat olleet viime aikoina vahvassa iskussa, sillä lohipaidat ovat voittaneet kymmenestä edellisestä ottelustaan kuusi. 

Kiekko-Vantaa nappasi keskiviikkona Trio Areenalla komean esityksen jälkeen täyden pistepotin kaatamalla JYP-Akatemian maalein 7–0. Vantaalaiset olivat viimeksi voittaneet JYP-Akatemian kotikaukalossa 2.11.2013. 

Tolppien välissä Lassi Yrjölä pelasi uran ensimmäisen nollapelinsä Mestiksessä. Maalinteossa onnistuivat tulokkaiden pistepörssiä johtava Nico Friman, Sami Mikkonen, Valtteri Heikkilä, Julius Rantaeskola, Miro-Pekka Saarelainen, kolmen ottelun maaliputkessa porskuttava Pekka Niemimaa ja kauden ensimmäisessä Mestis-ottelussa tehot 1+1 iskenyt Nico Aaltonen.

–Se oli ihan hyvä debyytti itseltäkin. Pelattiin hyvät 60 minuuttia. Neljällä kentällä porskutettiin ja saatiin tulosta aikaan. Hyvä suoritus koko joukkueelta, loistavan paluun Mestis-kaukaloihin tehnyt Nico Aaltonen kertoo.

Alkukauden Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla EPIHL-liigassa Manchester Phoenixissa tahkonnut Aaltonen harjoitteli jo viime viikolla Kiekko-Vantaan mukana. Suomen mestaruutta Ässissä keväällä 2013 juhlinut monipuolinen hyökkääjä tulee olemaan lohipaidoille äärimmäisen tärkeä pelaaja.

Liigassa 199 ottelua urallaan tahkonneen Aaltosen paluu lohipaitaan ei olisi voinut olla enää parempi. Pääseminen takaisin kunnolla pelirytmiin vie kuitenkin aina aikaa.

–Siinä oli itsellä kuukauden breikki peleistä ja harjoituksista. Täällä on ollut kovatempoisia harjoituksia ja fiksusti on menty eteenpäin. Vielä oli sen pelirytmin kanssa vähän hakemista, mutta koko ajan on tuntunut paremmalta, Aaltonen sanoo.

Viime kaudella neljän ottelun verran Vantaalla viihtynyt 27-vuotias Aaltonen uskoo vahvasti lohipaitojen menestysmahdollisuuksiin.

–Tappiin asti meillä on kaikki mahdollisuudet. Meillä on neljä kentällistä, jotka pystyvät pelaamaan ja hoitamaan oman ruutunsa. Se on aika tärkeä asia, mitä pidemmälle mennään. Silloin onnistumisia pitää juuri löytyä laajalta rintamalta, Aaltonen tietää.

Kiekko-Vantaa on onnistunut viime aikoina tekemään tulosta laajalla rintamalla ja selkeitä tutkapareja on ruvennut löytymään. Vantaalaisten tulikuuma ykkösketju Toni Leinonen-Pekka Niemimaa-Jere Laine on tällä hetkellä yksi sarjan vaarallisimmista hyökkäystrioista.

Yhdeksän vuoden tauon jälkeen Mestikseen palannut Hermes on sarjassa seitsemäntenä. Kokkolalaiset saapuvat vieraskiertueensa avauspysäkille Vantaalle neljän ottelun mittaisessa voittoputkessa. Hankalan alun jälkeen taitava ja kokenut joukkue on parantanut peliään. Keskiviikon Mestis-kierroksella Hermes nappasi kotikaukalossaan kolme pistettä kukistettuaan KeuPa HT:n maalein 5–4. 

Hermekseltä löytyy tulivoimainen hyökkäyskalusto. Kokkolalaisten suurimmat tähdet ovat viime kaudella Suomi-sarjan pistepörssin voittanut Ville Rajala, 12 maalia nakuttanut Janne Kivilahti ja lohipaidastakin tuttu syöttövelho Jesse Juntheikki.

Kiekko-Vantaa ja Hermes ovat kohdanneet tällä kaudella toisensa kaksi kertaa. Lohipaidat hakivat Kokkolasta syyskuun lopussa pisteet maalein 2–6. Marraskuun viimeisenä viikonloppuna Hermes otti revanssin ja oli tyly isäntä lyömällä lohipaidat maalein 8–1.

–Varmasti aika vauhdikas peli tulossa ja kovaa kamppailupelaamista on lupa odottaa. Viimeksi hävisimme Hermekselle, joten nyt annamme potut pottuina, Aaltonen pohtii.

Kiekko-Vantaan kokoonpanoon ei ole suuria muutoksia luvassa. Tolppien väliin palaa upeasti läpi kauden torjunut Jani Kautto. Loukkaantumisten vuoksi sivussa on ainoastaan puolustaja Valtteri Parikka. Lopulliset ketjukoostumukset ilmoitetaan pelipäivänä.

Kiekko-Vantaan ja Hermeksen kauden kolmas keskinäinen kamppailu starttaa klo 18.30 Trio Areenalla. Tervetuloa kannustamaan lohipaidat voittoon!


Nico Aaltonen esiintyi vahvasti kauden ensimmäisessä Mestis-ottelussaan. Kuva: Toni Jaconelli

Kokoonpano: