Taisteluvoitto kotipubissa - Harjama veivasi ratkaisun

25.01.2017

Joona Harjaman kommentit pelin jälkeen:

Kiekko-Vantaa nappasi äärimmäisen tärkeät kolme pistettä kotikaukalossa, kun se kaatoi samoista sijoituksista tasaisessa keskikastissa taistelevan KeuPa HT:n maalein 2–1 (2–1, 0–0, 0–0). Ottelun voittomaalin veivasi näyttävän yksilösuorituksen päätteeksi Joona Harjama.

Sarjan parhaimpiin kotijoukkueisiin kuuluva Kiekko-Vantaa oli jälleen kerran kotiyleisön edessä aktiivinen ja nälkäinen. Lohipaidat pelasivat tiiviisti joukkueena ja se tuotti myös hedelmää. 

Kiihkeän ja tasaisen keskiviikkoillan kiekkonäytelmän kaikki kolme maalia nähtiin ottelun avauserässä. Mestiksen paras vierasjoukkue KeuPa HT aloitti vahvasti ja siirtyi 1–0-johtoon, kun Lukko-laina Heikki Liedes iski limpun verkkoon maalin edestä.

– Ensimmäinen kymppi oli meiltä huonointa tekemistä. En tiedä näkyikö siinä se, että olemme viime aikoina näitä pelejä tässä hävinnyt. Jotenkin siinä jännitti kiekollinen tekeminen, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoi taiston tauottua.

Lohipaitojen puolustaja Iiro Sulin sai avauserässä pelirangaistuksen törmättyään linjatuomari Henri Sorokinin kanssa. Seitsemäntenä puolustajana aloittanut Emil Leppänen otti paikan Nico Nurmikannan pakkiparina ja pelasi vahvan ottelun.

Isännät paransivat kiekollista peliään illan edetessä. Lohipaidat iskivät puolessa minuutissa kaksi erittäin komeaa maalia, jotka myös riittivät voittoon. Ensin Teemu Mielonen petasi taitavasti paikan suorasta hyökkäyksestä Joonas Hyttiselle, joka pamautti suoraan syötöstä tasoitusmaalin. Kakkossyötön osumaan kerännyt taikuri Frank Gymer jatkoi pisteputkeaan kolmen ottelun mittaiseksi.

Heti perään maestro Joona Harjama taiteli voittomaalin coast to coast -tyyliin: juonikas pelintekijä nousi laitaa pitkin, veivasi kaksi puolustajaa samettisilla käsillä kahville ja ujutti laatan verkkoon, ohi 17-vuotiaan maalivahtilupauksen Lassi Lehtisen.

– Parannettiin ja saatiin pari maalia. Niiden kautta itseluottamustakin tuli kiekolliseen pelaamiseen, Mälkiä jatkoi.

Toinen ja kolmas erä olivat tasaista vääntöä. Kiekko-Vantaa puolusti hyvin ja yhtenäisesti. Viimeisenä lukkona toimi maalivahti Jani Kautto, joka pysäytti 22 kiekkoa. Lohipaidoilla oli myös omat hallintahetkensä ja maalipaikkansa iskeä lisäosumia.

– Pystyttiin pitämään KeuPa pois vaarallisilta maalipaikoilta. Se kolmas maali olisi helpottanut tekemistä ja siinä oli muun muassa ylivoimilla paikat tehdäkin se, Mälkiä sanoi.

Kahden tappiollisen ottelun jälkeen voittojen tielle palannut Kiekko-Vantaa nousi sarjassa viidenneksi. 

– Tällaiset voitot ja taistelut kasvattavat joukkuetta. Hienoa että saatiin pisteet, mutta peli ei ole vielä valmista. Sen kanssa riittää vielä tekemistä, Mälkiä totesi.

Vantaalaisten ottelut jatkuvat viikonloppuna vieraskiertueella. Perjantaina lohipaidat matkustavat ensimmäistä kertaa Mestis-historiassa Iisalmen Peli-Karhujen vieraaksi. Lauantaina puolestaan Kiekko-Vantaa kohtaa Joensuussa Jokipojat.

Ottelun voittomaalin syöttänyt Jani Kautto haastattelussa:

Kiekko-Vantaa–KeuPa HT 2–1 (2–1, 0–0, 0–0)

4:51 0–1 Heikki Liedes (Joose Antonen, Jesse Pelamo)

11:13 1–1 Joonas Hyttinen (Teemu Mielonen, Frank Gymer)

11:43 2–1 Joona Harjama (Jani Kautto)

Torjunnat:

Jani Kautto 12+4+6=22

Lassi Lehtinen 6+15+6=27