Tärkeät pisteet jaossa Leinosen juhlaottelussa

24.01.2017

Toni Leinonen ennakkohaastattelussa:

Kiekko-Vantaa kohtaa keskiviikkona kotikaukalossaan KeuPa HT:n. Lohipaitojen kapteeni Toni Leinonen pelaa uransa 100. Mestiksen runkosarjaottelunsa.

Trio Areenalla pelataan äärimmäisen tärkeistä pisteistä, kun samoista sijoituksista tasaisessa keskikastissa taistelevat Kiekko-Vantaa ja KeuPa HT iskevät yhteen viimeistä kertaa tämän kauden runkosarjassa.

Vantaalaiset voittivat kauden kaksi ensimmäistä kohtaamista. KeuPa HT puolestaan vei edellisen väännön kotiluolassaan maalein 6–2.

Lohipaidat lähtee kolmen ottelun viikkoon sijalta seitsemän. Taistelu pudotuspelipaikoista käy kuumana, sillä sijat 4–11 ovat vain yhdeksän pisteen sisällä toisistaan. 

Kiekko-Vantaa hävisi perjantaina sarjakärki SaPKolle maalein 1–4. Taitavalla ja luisteluvoimaisella vantaalaisryhmällä on käynnissä tuloksellisesti vaikeampi jakso, sillä se on voittanut kuudesta edellisestä ottelustaan ainoastaan yhden.

– Lähdetään parantamaan perjantain kotipelistä. Videoita on jonkin verran kelattu ja käyty peliä läpi. Keskiviikkona meillä on hyvä mahdollisuus kääntää kurssi, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoo. 

Vantaalaisten tehoketjuna on häärännyt läpi kauden Toni Leinosen, Pekka Niemimaan ja Julius Rantaeskolan muodostama LNR-kentällinen. 

Taustalla tulivoimaa tuovat esimerkiksi: Joona Harjama, Teemu Mielonen, Patrik Moisio, Frank Gymer sekä 20 tehopistettä kerännyt Atte Mäkinen.

Viidenneksi vähiten maaleja päästäneen Kiekko-Vantaan puolustuspeli on toiminut varsin hyvin koko kauden ajan. Kotikaukalossa lohipaitojen viisikkopeli on ollut aktiivista ja tehokasta. Myös ylivoima on tehnyt tulosta kotipeleissä hyvällä prosentilla. Parannettavaakin kuitenkin riittää.

– Meidän täytyy saada lisää huolellisuutta puolustuspelaamiseen ja kiekolliseen peliin. Vastustaja on rokottanut viime aikoina kovalla kädellä meidän uinahduksista. Puolustamiseen tarvitaan lisää kärsivällisyyttä. Hyökkäämään ei voi lähteä ennen kuin ollaan voitettu kiekko, Mälkiä tuumii.

Kiekko-Vantaan kokoonpanoon on luvassa muutoksia. Tolppien välissä aloittaa alustavien tietojen mukaan Jani Kautto. Puolustaja Lasse Uusivirta on toipunut pelikuntoon loukkaantumisen jäljiltä ja sairastumisen vuoksi viime viikon huilannut Frank Gymer on myös palannut tositoimiin. 

Neljä ottelua vantaalaisia enemmän pelannut KeuPa HT on sarjassa viidentenä ja vain kolme pistettä lohipaitojen edellä. Mestiksen nuorimman päävalmentaja Mikko Heiskasen luotsaama ryhmä on voittanut kuudesta edellisestä ottelustaan kaksi.

Jos alkuperäinen Mestis-seura Kiekko-Vantaa on yksi sarjan parhaista kotijoukkueista, niin vastaavasti kolmatta kauttaan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava KeuPa HT on paras vierasjoukkue. 

Myös KeuPa HT:lta löytyy tulivoimaa neljästä kentällisestä. Joukkueen avainpelaajiin lukeutuvat muun muassa: tehopuolustaja Roni Sevänen, kultakypärä Samuel Salonen, ykkössentteri Jere Friberg ja 11 maalia iskenyt Emppu Pulliainen

Kiekko-Vantaan ja KeuPa HT:n kauden neljäs keskinäinen kohtaaminen käynnistyy Tro Areenalla keskiviikkona klo 18.30. Tervetuloa kannustamaan lohipaidat voittoon!

Loukkaantuneet:

Valtteri Lemmetty, ylävartalovamma (Sivussa toistaiseksi. Tilannetta seurataan päivittäin)

Tiesitkö?

1) Kiekko-Vantaan kultakypärä Toni Leinonen pelaa uransa 100. Mestiksen runkosarjaottelunsa. Kippari Leinonen on nakuttanut tällä kaudella 35 ottelussa tehot 9+21=30

2) KeuPa HT:n kultakypärä Samuel Salonen on Mestiksen pistepörssissä neljäntenä. Ensimmäistä kauttaan Keuruulla pelaava laitahyökkääjä on iskenyt 38 ottelussa tehot 14+24=38. 

3) Kiekko-Vantaa ja KeuPa HT ovat kohdanneet Mestis-historiassa 13 kertaa. Voitot ovat lohipaidoille 7–6.

4) Lohipaitojen maalivahti Jani Kautto pelasi viime kaudella kaksi nollapeliä juuri KeuPa HT:ta vastaan.

5) Kiekko-Vantaan seurahistoriassa viidenneksi eniten otteluita pelannut Joel Lehtinen on kolmen tehopisteen päässä 100 pisteen rajapyykistä Mestiksessä. Taiturimainen Lehtinen on iskenyt Mestiksessä 213 ottelussa tehot 39+58=97.

Seuraa heitä:

#67 Julius Rantaeskola, K-Vantaa

Viime kaudella läpimurtonsa Mestiksessä tehnyt Julius Rantaeskola on yksi koko sarjan parhaimmista maalintekijöistä. Erinomaisen rannelaukausen omaava maalitykki on nakuttanut tällä kaudella 16 osumaa –  ja lisää on tulossa. Muodostaa yhden tämän sarjan parhaista ketjuista yhdessä Pekka Niemimaan ja Toni Leinosen kanssa. Shakers-kasvatti taistelee, maalaa ja taklaa. Luistelu on mennyt koko ajan eteenpäin ja niinpä "Vantaan kultaranne" pääsee illasta toiseen hyville tonteille.

#62 Jere Friberg, KeuPa HT

KeuPa HT:n ykkössentteri pelaa tehokasta kautta. Lukon sopimuspelaaja on iskenyt 36 ottelussa tehot 8+12=20. Luo maalipaikkoja laitureilleen. Viime kauden nuorten SM-liigan pistepörssin seiska tekee peliä, mutta osaa myös itse viimeistellä. Pelaa hyvin kahteen suuntaan, ja hyökkäyspään taidot todella hyvät tähän sarjaan.