Runkosarjan viimeinen paikalliskamppailu Espoossa

21.02.2017

Toni Leinonen ennakkohaastattelussa:

 

Kotiedusta pudotuspeleihin taistelevalla Kiekko-Vantaalla on edessään kolmen vierasottelun viikko. Keskiviikkona nälkäinen lohiryhmä matkustaa Mestis-tulokas Espoo Unitedin vieraaksi runkosarjan viimeiseen paikalliskamppailuun. 

Tasaisessa sarjassa neljäntenä porskuttava Kiekko-Vantaa nappasi maajoukkuetauon jälkeen kahdesta ottelusta täydet kuusi pistettä. Keskiviikkona kaatui vieraskaukalossa Hermes maalein 1–3 ja lauantaina Trio Areenalla lohipaidat kukistivat JYP-Akatemian lukemin 3–1. 

Kiekko-Vantaa on sarjan kolmanneksi paras kotijoukkue. Vieraskaukalossa vantaalaisilla on ollut tuloksellisesti vaikeampaa. Viidestä edellisestä vierasottelusta se on kuitenkin voittanut kolme.

Alkuperäinen Mestis-seura Kiekko-Vantaa ja tulokasjoukkue Espoo United ovat kohdanneet tällä kaudella neljä kertaa. Lohipaidat ovat juhlineet voittoa kolmesti, joten pääkaupunkiseudun herruus on jo ratkaistu. 

Kolme ensimmäistä kohtaamista olivat tasaisia vääntöjä ja ratkaisu saatiin vasta voittolaukauskilpailusta. Viimeisimmän ottelun Kiekko-Vantaa kuitenkin vei selvästi maalein 5–2 kotikaukalossaan. 

– Kova peli on tulossa. Espoo United on tällä hetkellä yksi sarjan kovakuntoisimmista joukkueista, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoo.

Kultakypärä Toni Leinosen, luottosentteri Pekka Niemimaan ja maalipyssy Julius Rantaeskolan muodostama tulikuuma LNR-kentällinen on nakuttanut yhteensä 108 pistettä. Tulivoimaa lohinutuilta löytyy kuitenkin laajalta rintamalta.

Kiekko-Vantaan kokoonpanosta sivussa ovat jokerilainat, maalivahti Jani Kautto, puolustajalupaus Juho Rautanen, sekä hyökkääjät Frank Gymer ja Atte Mäkinen

Loukkaantumisten vuoksi lohipaitojen riveistä sivussa on puolustaja Valtteri Lemmetty ja lauantaina loukkaantunut Miro Mäkinen, jonka kausi on ylävartalovamman takia ohi. Sen sijaan voimalaituri Patrik Moisio palaa kaukaloon. 

– Nyt on vähän haasteita loukkaantumisten kanssa. Kokoonpano julkaistaan pelipäivänä. Aaro Peltonen aloittaa maalissa, Mälkiä sanoo.

Tahmean alkukauden pelannut Espoo United majailee sarjataulukossa kahdeksantena ja taistelee tiukasti viimeisistä pudotuspelipaikoista. 

Toiseksi vähiten maaleja sarjassa tehnyt Espoo United on petrannut peliään huomattavasti, Vantaallakin työskenelleen Raimo Summasen liityttyä päävalmentaja Timo Hirvosen valmennusryhmään. Seitsemästä edellisestä ottelusta espoolaiset ovat voittaneet peräti viisi.

Espoo United on pelannut vahvasti varsinkin kotikaukalossa viime aikoina, sillä se on voittanut kuudesta edellisestä kotipelistään viisi. 

Isoimmalla pelaajabudjetilla operoivan Mestis-tulokkaan avainpelaajiin kuuluvat muun muassa: tammikuun parhaaksi pelaajaksi valittu ykkösvahti Rasmus Tirronen, tehopuolustaja Jimi Santala, kiekollisesti pätevä Niklas Tikkinen, kultakypärä Janne Kivilahti, kaksi Mestis-mestaruutta urallaan voittanut Markus Piispanen, taklauskone Jiri Veistola, tulevaisuuden lupaus Emil Oksanen ja kahdella edellisellä kaudella lohipaitaa kantanut Aleksi Järvinen.

– Espoossa on iso kaukalo, joten keskustan puolustaminen, liikkuminen, kiekossa pysyminen ja sen kanssa fiksusti pelaaminen korostuvat. Jos alat isossa kaukalossa roiskimaan, niin silloin joudut jahtaushommiin, Mälkiä tuumii.

Runkosarjan viimeinen pääkaupungin paikallistaisto ja kiihkeä kamppailu arvokkaista sarjapisteistä starttaa keskiviikkona Espoon Metro Areenalla klo 18.30.

Loukkaantuneet:

Valtteri Lemmetty (ylävartalovamma, kausi ohi)

Miro Mäkinen (ylävartalovamma, kausi ohi)

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:

1) Toni Leinonen 11+29=40

2) Julius Rantaeskola 25+12=37

3) Pekka Niemimaa 12+19=31

4) Teemu Mielonen 5+19=24

5) Atte Mäkinen 10+11=21

Espoo Unitedin sisäinen pistepörssi:

1) Janne Kivilahti 14+16=30

2) Markus Piispanen 11+15=26

3) Aleksi Järvinen 8+16=24

4) Jimi Santala 4+20=24

5) Juuso Kaijomaa 5+15=20

Tiesitkö?

1) Kiekko-Vantaan maalitykki Julius Rantaeskola on kuuden ottelun mittaisessa maali- ja pisteputkessa. Kuudessa edellisessä ottelussa maalinälkäinen laitahyökkääjä on nakuttanut yhdeksän osumaa. Rantaeskola on Mestiksen maalipörssissä toisena.

2) Kiekko-Vantaan kapteeni Toni Leinonen on kuuden ottelun mittaisessa pisteputkessa. Kuuteen edelliseen otteluun syöttövelho ja Mestiksen pistepörssin pistepörssin kutonen on saalistanut tehot 2+8.

3) Kiekko-Vantaan seurahistoriassa neljänneksi eniten otteluita pelannut Joel Lehtinen keräsi uransa 100. tehopisteensä Mestiksessä lauantaina.

4) Espoo United ei ole johtanut Kiekko-Vantaata vastaan sekuntiakaan tällä kaudella.

5) Nuorten maajoukkuelaituri Emil Oksanen on Mestiksen tulokkaiden maalipörssin kolmonen 10 osumallaan.

Seuraa heitä:

#29 Joona Harjama, K-Vantaa

Taitava keskushyökkääjä rytmittää ketjunsa peliä tyylikkästi ja luo juonikkailla syötöillään maalipaikkoja laitureilleen. Pelaa kahteen suuntaan luotettavasti. "Maesto" on äärimmäisen hyvä ylivoimapelaaja. Pelintekijä ratkaisi kauden kolmannen paikalliskamppailun voittolaukauskilpailussa ja onnistui myös varsinaisella peliajalla maalinteossa.

#19 Juuso Kaijomaa, Espoo United

Pitkäaikaispotilas Kim Hirschovitsin poissaolon kautta Jokipojista saapunut keskushyökkääjä on ottanut ykkössentterin ruudun vastaan ja kantanut sitä myös viime aikoina hyvin. Hyvät pelintekotaidot ja vahvuudet hyökkäyspäässä, mutta on luotettava myös puolustussuuntaan.