Raportti: 23.9. Hermes - Kiekko-Vantaa

23.09.2015

Kiekko-Vantaalla onnistunut vierailu Kokkolassa

Kiekko-Vantaa nappasi kauden ensimmäisen vierasvoittonsa murskaamalla sarjanousija Hermeksen Kokkolassa maalein 2–6. 

Lohipaidat saivat onnistumisia laajalla rintamalla, sillä vierasjoukkueen kaikissa kuudessa osumassa oli eri maalintekijä. Se lupaa hyvää myös tulevia koitoksia ajatellen. 

Kiekko-Vantaa löysi perjantaisen Peliitat-ottelun jälkeen tehonsa ja värkkäsi jo avauserässä kaksi maalia. Kokoonpanoon yhden ottelun tauon jälkeen palannut kapteeni Toni Leinonen vei lohipaidat 1–0-johtoon alivoimalla. Liukas laituri Joel Lehtinen napautti Kiekko-Vantaan 2–0-johtoon ylivoimalla. Vaisusti kauden aloittanut Hermes kavensi ensimmäisen erän lopussa pelin Niklas Appelgrenin ylivoimamaalilla.

Avauserä jätti kuitenkin hieman toivomisen varaa hyökkäyspelin osalta, vaikka lohipaidat hallitsivatkin kamppailua ottelun ensimmäisestä vaihdosta lähtien.

–Ensimmäisessä erässä emme olleet niin rohkeita kiekon kanssa kuin olisin halunnut, mutta ei se huonokaan erä meiltä ollut, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä totesi.

Toisessa erässä Kiekko-Vantaa katkaisi Hermeksen selkärangan iskemällä neljä maalia. Viime kauden maalitykki Aleksi Järvinen lapioi oman irtokiekkonsa verkon perukoille ja avasi samalla pistetilinsä. Pirteästi esiintynyt nelosketju iski seuraavaksi, kun Janne Öfverström paukutti uransa toisen maalin aikuisten tasolla. 

Kahteen suuntaan hurjan työmäärän tehnyt Pekka Niemimaa vei Kiekko-Vantaan jo 5–1-johtoon ja lohipaitojen sisäisen pistepörssin kärkeen noussut Julius Rantaeskola latoi näyttävästi vierasjoukkueen kuudennen osuman.

–Toisessa erässä teimme kovalla prosentilla maalit ja pelasimme selvästi rohkeammin. Maalinteon tukitoimet olivat paljon paremmalla tasolla tänään kuin perjantaina Heinolassa. Menimme tänään suoraviivaisemmin kohti maalia, Mälkiä vertasi.

Kolmas erä oli enemmän ja vähemmän pelailua, eikä mitään suurempia hienouksia nähty kummaltakaan joukkueelta. Hermekselle pientä lohtua toi 2–6-kavennuksen laukonut puolustaja Jere Rantala. Kiekko-Vantaa kontrolloi kolmattakin erää ja tolppien välissä debytoinut Lassi Yrjölä torjui 26 kiekkoa ollen yksi voiton takuumiehistä.

–Kolmannessa erässä peli lässähti, mutta pelasimme fiksusti. Puolustimme silloin kuin pitkin, Mälkiä kertoi.

Kiekko-Vantaan kausi jatkuu perjantaina mielenkiintoisella kamppailulla Trio Areenalla intohimoisen kiekkopersoona Ville Niemisen luotsaamaa KeuPa HT:ta vastaan.