Mestis-ennakko osa 2: Hokki ja KeuPa HT

07.09.2014

Mestis-ennakon toinen osa.

Hokki - nuoruuden voimalla

Hokki faktat:

Perustettu: 1968
Jäähalli: Kajaanin jäähalli (2 372)
Saavutukset Mestiksessä: yksi mestaruus, yksi hopea ja yksi pronssi.
Viime kaudella: Eteni neljän parhaan joukkoon. Runkosarjan viides.

Kajaanin Hokki marssi viime vuonna aina pronssiotteluun asti kaadettuaan puolivälierissä HCK:n. Nyt Kainuun nälkämaillakin puhaltavat uudet tuulet, osittain talouslaman takia.

Hokki menetti kovia laatupelaajia ja uudella päävalmentajalla, KalPasta tulleella Jari Laukkasella on kasassa nuori, mutta potentiaalinen joukkue. Uusia ratkaisijoita on löydyttävä.

Seitsemästä parhaasta maalintekijästä joukkueeseen jäi vain yksi peluri. Tähtiveskari Teemu Seppänen ja Mestiksen pistepörssin voittanut, maestro Teemu Virtala siirtyivät Kazakstanin pääsarjaan.

Hokki pestasi uudeksi ykköstorjujakseen JYP-Akatemiasta tulleen Antti Lehtosen, jolla on suuret saappaat täytettävänä. Puolustuksesta joukkue menetti muun muassa Jussi Makkosen ja itävaltalaisen Clemens Unterwegerin.

Hokki vahvisti puolustustaan Peliittojen luottopakilla Risto Mattilalla ja nuorilla Ville Saukolla ja Aleksi Mäkelällä. Alakerran johtohahmona on jo 17.kautensa Kajaanin Hokissa aloittava Jarkko Heikkinen.

Hokin hyökkäysmateriaali on poikkeuksellisen nuori. Tulivoimaa kuitenkin löytyy riittävästi. Kajaanilaiset saivat tehtyä tärkeän jatkosopimuksen loistavan kauden pelanneen Miska Humalojan kanssa. Ykköspyssynä jatkaa laitahyökkääjä Riku Toivo.

Sentteriosastoa Hokki vahvisti mielenkiintoisilla ulkomaalaishankinnoilla, kun linnapaidat päälleen pukevat Slovakian nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo Tomas Mikus ja Kärppien unkarilaisella lainapelaajalla Balasz Sebok.

Lisäksi Hokki vahvisti hyökkäystään LeKistä tulleella taitavalla pelinrakentajalla Markus Korkiakoskella, nuorten SM-liigan maalikuninkaalla Niklas Näpillä ja Ruotsista paluun tehneellä Niko Saarenpäällä.

Arvio: Runkosarjan sijat 3-6. Uusia ratkaisijoita on löydyttävä. Nuori maalivahtikaksikko on kysymysmerkki, kuten myös kapea puolustusosasto.

Seuraa heitä: Markus Korkiakoski (hyökkääjä), Tomas Mikus (hyökkääjä), Niklas Näppi (laitahyökkääjä), Balasz Sebok (laitahyökkääjä), Niko Saarenpää (laitahyökkääjä).

 

KeuPa HT - Ihmeitä tarvitaan lisää

KeuPa faktat:

Perustettu: 1995
Jäähalli: Keuruun jäähalli (1 200)
Saavutukset Mestiksessä: Debyyttikausi edessä.
Viime kaudella: Suomi-sarjan mestaruus.

KeuPa HT on uusi tuttavuus Mestiksessä. Keuruun kiekkoylpeyden pelaaminen Suomi-sarjassa varmistui viime kaudella vain muutama päivä ennen sarjan alkua. Joukkue voitti Suomi-sarjan, vaikka pääsi pudotuspeleihin viimeisenä seurana ja sai mahdollisuuden hakea lisenssiä, jonka sai lopulta HCK:n ja Jokipoikien talousongelmien vuoksi.

Jussi Tupamäen luotsaaman KeuPan runko on pysynyt hyvin koossa, mutta se ei ole riittävän vahva Mestiksessä menestymiseen. Keuruulla pudotuspelipaikka on tällä hetkellä vielä kaukainen unelma.

KeuPa hankki ykkösvahdikseen Amerikassa CHL-liigaa pelanneen 23-vuotiaan espoolaisen kiekkokoulun läpi käyneen Erno Suomalaisen. Taustatukea antaa muun muassa LeKissä ja Australiassa viime kaudella kiekkoillut Petri Pitkänen.

Puolustukseen pestattiin viime kaudella Itävallassa kiekkoillut Antti Kauppila, Jokipojista saapunut Sebastian Kauppila, JYP-Akatemiassa vähälle vastuulle jäänyt Jani Ollitervo, HPK:n A-nuorten avainpuolustaja Henry Roihu ja mielenkiintoisin nimi, Liigan maalikuninkaan Olli Palolan pikkuveli Vili Palola.

KeuPa HT teki tärkeät jatkosopimukset viime kauden tehotrion Taneli Maasalon, Markus Rämän ja Juuso Mörskyn kanssa. Uusin miehinä hyökkäykseen tulivoimaa tuovat TPS:n A-nuorten pistelinko Jesse Lindsten, SaPKosta hankittu Teemu Huttu, KalPassa liigaottelujakin tahkonnut Pasi Kouvalainen ja SaiPan tshekkiläinen lainalaituri Adam Zboril.

Arvio: Sijat 8-10.  KeuPa tarvitsee unelmakauden edetäkseen pudotuspeleihin. Keuruu on kuitenkin raikas ja tervetullut tuulahdus Mestis-kartalle.

Seuraa heitä: Erno Suomalainen (maalivahti), Vili Palola (puolustaja), Kaarlo Jormakka (laitahyökkääjä), Taneli Maasalo (laitahyökkääjä), Adam Zboril (laitahyökkääjä).

Teksti: Mikko Mannonen
Kuva: Timo Niemi