Kotiputki käyntiin lauantaina

14.10.2016

Puolustaja Valtteri Lemmetty ennakkohaastattelussa:

Kiekko-Vantaa aloittaa neljän kotiottelun putkensa lauantaina mielenkiintoisella kamppailulla. Lohipaitojen vieraaksi Trio Areenalle saapuu Kokkolan Hermes.

Kaksi taitavaa joukkuetta iskevät ensimmäistä kertaa tällä kaudella yhteen. Luvassa on varmasti niin draamaa kuin rytinääkin.

– Mukavaa saada kotipelien putki päälle. Kotona on aina siistimpää pelata. Tikkurilassa on hyvä tunnelma, kiitos Ruutanoiden. Rumpu tuo eloa pelaajiinkin, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoo.

Vantaalaispumppu on yhdeksän pelatun ottelun jälkeen kymmenellä pisteellä sarjassa vasta sijalla 11. Mutta yhdeksästä ottelusta peräti seitsemän on päättynyt vain yhden maalin erolla.

Pelillisesti joukkue on kuitenkin esiintynyt kokonaisuudessaan hyvin. On vain ajan kysymys milloin lohipaidat kääntävät kurssin myös tulosten osalta.

– Olemme pelanneet jokaisena iltana voitosta. Se ei ole isoista asioista kiinni, että alamme kääntämään pelejä voitoiksi, Mälkiä sanoo.

Kiekko-Vantaa lähtee katkaisemaan kolmen ottelun mittaista tappioputkeaan. Lohipaidat jäivät keskiviikkona TUTO Hockeyn vieraana tyhjin käsin hyvästä taistelusta huolimatta. Sarjakärki oli parempi lopulta maalein 3–2. Vantaalaisten osumista vastasivat Joonas Hyttinen ja Julius Rantaeskola.

Lohipaitojen ylivoima on toiminut viime aikoina mainiosti, sillä kuudesta edellisestä tekemästään maalista se on tehnyt viisi ylivoimalla. Onnistumisia on tullut sekä kultakypärä Toni Leinosen että Joona Harjaman ylivoimakoostumuksille.

Nimivahva Hermes on sarjassa kuudentena ennen perjantai-illan kamppailuaan Heinolan Peliittojen vieraana. Kokkolalaiset aloittivat kauden tahmeasti häviämällä kolme ottelua putkeen. 

Vantaalle Hermes saapuu joka tapauksessa kovakuntoisena, sillä Etelä-Suomen kiertueelle se lähti kolmen ottelun voittoputkessa. Viidestä edellisestä ottelusta kokkolalaiset ovat voittaneet peräti neljä.

– Heillä on hyviä yksilöitä. Me lähdemme oman pelin kautta: paketti kasaan ja toteutamme sitä aktiivisesti. Tarvittavat paikat tulee kyllä. Lisää särmää kaivataan vielä. Yrityksestä se ei ainakaan jää kiinni, Mälkiä tuumii.

Viime kaudella niin ikään puolivälieriin jäänyt Hermes on kokenut varsinkin hyökkäyksen osalta paljon vaihtuvuutta. Materiaaliltaan Antti Karhulan luotsaama ryhmä on kotijoukkueen tapaan yksi sarjan kilpailukykyisimmistä.

Joukkueen avainpelaajiin kuuluvat tehopuolustaja Ossi Ikonen, vauhtikone Samu Markkula, Ässistä saapunut maalinälkäinen hyökkääjä Joonas Huovinen, Jyväskylän Kokkolaan vaihtanut Mikko Virtanen, kapteeni Jussi Nättinen ja slovakkitaituri Ondrej Mikula. Hermeksen alkukauden komeetat ovat kuitenkin olleet laitahyökkääjä Niklas Appelgren ja puolustaja Miika Franssila.

Kiekko-Vantaan kokoonpanoon on luvassa pieniä muutoksia. Tolppien väliin asettuu torjuntatilaston kymppi Jani Kautto. Hyökkäyksessä nähdään alustavien tietojen mukaan jokerilainat Atte Mäkinen ja Frank Gymer.

Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat, puolustaja Arttu Savaloja (alavartalovamma, paluu 1–2 viikkoa) ja laitahyökkääjä Joel Lehtinen (alavartalovamma, paluu day-to-day). Jokerilainoista loukkaantumisen vuoksi on sivussa puolustaja Juho Rautanen. Sen sijaan keskushyökkääjä Miro Mäkisen pelaaminen on vielä epävarmaa.

Kiekko-Vantaan ja Hermeksen kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen starttaa lauantaina Tikkurilassa Trio Areenalla klo 17.

Liput otteluun edullisimmin ennakkoon Ticketmasterista. Erikoistarjouksena Jokerit-kausikortilla liput ovelta 10€!

 

Tiesitkö?

1) Kiekko-Vantaa ja Hermes kohtasivat viime kaudella neljä kertaa. Voitot menivät tasan 2–2. Keskinäiset ottelut olivat varsin maalirikkaita, sillä neljässä ottelussa tehtiin yhteensä 31 maalia. Keskinäisten otteluiden paras pistemies oli, kaikissa neljässä ottelussa tehoille päässyt, nykyisin Hokkia edustava Teemu Huttu (3+3).

2) Lohipaitojen kultakypärä Toni Leinonen on kerännyt kahdeksasta tehopisteestään peräti kuusi kotiotteluissa. Kapteeni on päässyt viidestä edellisestä ottelusta neljässä tehopisteiden makuun. 

3) Kiekko-Vantaa on ottanut ylivoimaisesti vähiten jäähyminuutteja tällä kaudella Mestiksessä (66 minuuttia) ja vähiten kakkosia (33 kappaletta). 

Seuraa heitä:

#13 Pekka Niemimaa, K-Vantaa

Äärimmäisen monipuolinen keskushyökkääjä johtaa lohipaitojen alkukauden LNR-tehoketjua. Ulottuva Niemimaa rytmittää peliä keskikaistalla hienosti, taistelee joukkueen eteen, luo maalipaikkoja ja viimeistelee myös hyvällä prosentilla. Tärkeä pelaaja niin tasakentällisin kuin erikoistilanteissa. Aloittanut kauden vahvasti. Yhdeksässä ottelussa tehot 2+3 ja joukkueen paras plusmiinuslukema +6. Melkoinen teräsmies, sillä on pelannut kaikki mahdolliset ottelut kolmella edellisellä kaudella ja myös kuluvalla sesongilla.

#33 Joonas Huovinen, Hermes

Porin Ässien kanssa syksyllä sopimuksensa purkanut laitahyökkääjä on esiintynyt pirteästi jälleen Hermes-paidassa. Oikealta tulisesti laukova laitahyökkääjä on nopea ja kiekon kanssa vaarallinen. Iski viime kaudella lohipaitojen verkkoon kaksi maalia Vantaalla 29.1.2016. 

Teksti: Mikko Mannonen


Kuva: Toni Jaconelli