Kokoonpano vuoden ensimmäiseen kotiotteluun

13.01.2017

Kiekko-Vantaa isännöi tänään vuoden ensimmäisessä kotiottelussa Kajaanin Hokkia. Klassikkokohtaaminen käynnistyy Trio Areenalla klo 18.30.

Lohipaitojen kokoonpanoon tulee vain peiniä viilauksia. Tolppien välissä torjuntavastuun ottaa Aaro Peltonen, joka on voittanut viidestä edellisestä startistaan kolme. Luukkua avaa Markus Leinonen.

Kahdeksan kotivoittoa putkeen napanneen Kiekko-Vantaan ykkösketju jatkaa samassa koostumuksessa. Kultakypärä Toni Leinonen ja 15 maalia iskenyt Julius Rantaeskola paahtavat laidoilla. Keskikaistalla peliä rytmittää Pekka Niemimaa. Puolustuksessa operoivat Iiro Sulin ja Nico Nurmikanta.

Vantaalaisten kakkosketjussa hyökkäävät Frank Gymer, kolmen ottelun pisteputkessa iltaan lähtevä Teemu Mielonen ja Joonas Hyttinen. Hyökkäystrion takana luutivat Valtteri Lemmetty ja alle 20-vuotiaiden MM-kisoista kotiutunut Juho Rautanen.

Kiekko-Vantaan kolmosketjussa jatkavat Antti Kauppinen ja Miro Mäkinen. Ketjun täydentää pelikuntoon tervehtynyt Niklas Andersson. Puolustuksessa nähdään Lassi Raitanen ja Paavo Ylipaino.

Lohipaitojen neljännessä hyökkäyskolmikossa viilettävät Patrik Moisio, Joona Harjama ja ensimmäisen kotiottelunsa pitkän kuntoutumisjakson jälkeen pelaava Joel Lehtinen. Vantaalaisten 13.hyökkääjä on Teemu Väisänen.

Terveinä kokoonpanon ulkopuolella ovat: puolustaja Arttu Savaloja sekä laitahyökkääjät Simo Konttinen ja Ville Heikkinen.

Loukkaantumisen vuoksi sivussa on puolustaja Lasse Uusivirta. Jokereiden matkassa vieraskiertueella puolestaan ovat maalivahti Jani Kautto ja laitahyökkääjä Atte Mäkinen.

Kokoonpano: