Kiekko-Vantaalle yksi piste napapiiriltä

11.11.2016

Kiekko-Vantaa koki kirvelevän 4–3-rankkaritappion Rovaniemen Kiekon vieraana. Vahvasti esiintyneet lohipaidat olisivat ansainneet enemmän, mutta tällä kertaa mukaan tarttui vain yksi piste.

Voittoja janoava Kiekko-Vantaa pelasi äärimmäisen hyvän vierasottelun ja hallitsi kamppailua. Lohipaidoilla oli kolmannessa erässä yhden maalin johtoasemassa runsaasti maalipaikkoja tappaa ottelu, mutta ei siinä kuitenkaan onnistunut.

Vantaalaiset saivat salama-alun ottelulle, kun vain 15 sekunnin pelin jälkeen maalinälkäinen Julius Rantaeskola kihautti ranteella tilanteeksi 0–1. RoKi tasoitti ottelun yhdeksännellä minuutilla ylivoimalla, kun puolustaja Tuomas Salmelan avaus taskuun vapautti Jussi Pelto-Arvon läpiajoon. Kiekko-Vantaata junioreissa edustanut laitahyökkääjä napautti tarkasti kiekon ohi Jani Kauton.

Aktiivisesti pelanneet lohipaidat siirtyivät avauserässä 2–1-johtoon rangaistuslaukauksesta. Taitava Teemu Mielonen veivasi tyylikkäästi limpun RoKi-vahti Paavo Hölsän längistä sisään.

Alkukauden superyllättäjä roikkui kuitenkin sitkeästi mukana. Tshekkilaituri Daniel Vozenilek tarjoili limpun Mikko Väänäselle, joka laukoi kiekon takakulmaan ja tasoitti ottelun 2–2:een. 

Ensimmäistä kertaa Mestis-historiassa neljä ottelua putkeen voittanut RoKi siirtyi toisessa erässä 3–2-johtoon ylivoimalla. Kiekollinen puolustaja Mikko Männistö laukoi viivalta ja tehot 1+1 kerännyt Daniel Vozenilek ohjasi kiekon reppuun.

Vantaalaiset lisäsivät kaasua ja se tuotti myös tulosta. Ensin teräsmies Pekka Niemimaa (1+1) sivalsi maalin edestä irtokaran sisään. Kultakypärä Toni Leinonen teki osumaan väkevän esityön punnertaessa maalille röyhkeästi.

Reilu kaksi minuuttia myöhemmin Kiekko-Vantaa onnistui jälleen. Upeita harhautuksia esittänyt juonikas pelintekijä Joona Harjama petasi paikan suorasta hyökkäyksestä puolustajalupaus Juho Rautaselle, joka iski uransa ensimmäisen Mestis-maalinsa.

Kolmas erä oli täysin lohipaitojen hallintaa ja vierailla oli useita laadukkaita maalipaikkoja ratkaista ottelu, mutta tällä kertaa sanonta –  jos et tee omista paikoista, niin kaveri tekee – piti paikkansa.

Kiekko-Vantaan Simo Konttisella, pirteästi pelanneella Ville Heikkisellä, sentteri Miro Mäkisellä ja upealla vettä korvasta -harhautuksella huippupaikkaan päässeellä Julius Rantaeskolalla oli paikat niitata peli kirjoihin ja kansiin. Lisäksi taiturimainen kiekonkäsittelijä Frank Gymer laukoi hienon yksilösuorituksen jälkeen limpun ylärimaan.

RoKi iski karvaalta maistuneen tasoitusosuman vain reilu kolme minuuttia ennen loppua. Harri Pälve teki pienellä siirolla peliä ja Teemu Korpela pamautti vastahyökkäyksestä kiekon takaylänurkkaan.

Jälleen kerran Kiekko-Vantaa joutui hakemaan voittoa jatkoajalta. Vantaalaisten paras maalipaikka jatkoajalla tuli hienosti Mestis-debyytissään esiintyneelle puolustaja Oliwer Kaskelle, joka nousi röyhkeästi maalille. Lohipaidat joutuivat tappamaan Nico Nurmikannan huitomisjäähyn – sen vantaalaiset hoisivat todella uhrautuvasti ja Jani Kautto toimi viimeisenä lukkona.

Ratkaisu nähtiin vasta voittolaukauskilpailussa. Ensimmäisellä kolmella kierroksella maalinteossa onnistuivat K-Vantaan Joonas Hyttinen ja Mestiksen pistepörssiä johtava, RoKin Juhani Tamminen. Jatkokierroksilla lisäpisteen kohtalon ratkaisi isäntien tulokaslaituri Mika Huhtasalo.

Kiekko-Vantaan Pohjois-Suomen kiertue jatkuu lauantaina Kajaanin Hokin vieraana. Seuraavan kerran lohinutut pelaavat kotiyleisön edessä ensi keskiviikkona paikalliskamppailussa Espoo Unitedia vastaan.

RoKi–Kiekko-Vantaa 4–3 (2–2, 1–2, 1–0, 0–0, 1–0)

00.15 0–1 Julius Rantaeskola (Pekka Niemimaa, Iiro Sulin)

08.35 1–1 Jussi Pelto-Arvo (Tuomas Salmela, Juhani Tamminen) YV

14.07 1–2 Teemu Mielonen RL

15.25 2–2 Mikko Väänänen (Daniel Vozenilek, Mikko Männistö) 

27.38 3–2 Daniel Vozenilek (Mikko Männistö, Olli-Aleksi Pietilä) YV

36.57 3–3 Pekka Niemimaa (Toni Leinonen) SR

39.08 3–4 Juho Rautanen (Joona Harjama, Joonas Hyttinen) VT

56.56 4–4 Teemu Korpela (Harri Pälve, Marco Zorec)

65.00 5–4 Mika Huhtasalo VL

Torjunnat:

Paavo Hölsä, RoKi  9+13+13+0=35

Jani Kautto, K-Vantaa 8+10+5+5=28