Kiekko-Vantaa murjoi LeKin - Kahdeksas perättäinen kotivoitto

28.12.2016

Tehot 2+1 taituroinut Patrik Moisio haastattelussa pelin jälkeen:

Kiekko-Vantaa palasi joulutauolta upeasti, ja kaatoi komean peliesityksen jälkeen kotikaukalossa Lempäälän Kisan maalein 7–2 (1–1, 3–0, 3–1).  

Lohipaidat nappasivat kahdeksannen peräkkäisen kotivoittonsa 472 silmäparin edessä. Kiekko-Vantaa pelasi aktiivisesti läpi illan ja käytti tehokkaasti maalipaikkansa.

– Peliin lähtö ei ollut ihan sitä mitä haettiin, parannettiin kuitenkin erän lopussa. Toinen erä oli jälleen kotona vahvaa tekemistä ja saatiin tulosta aikaiseksi. Siihen ottelu ratkesikin, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoi taiston tauottua.

Taitavan Kiekko-Vantaan maaleista vastasivat kiihkeässä keskiviikkoillan kiekkonäytelmässä: mailataituri Frank Gymer, tehot 1+1 saalistanut Joonas Hyttinen, jo kauden 13. osumansa viimeistellyt Julius Rantaeskola ja kaksi kihausta mieheen iskeneet, voimahyökkääjä Patrik Moisio (2+1) ja kultakypärä Toni Leinonen.

Lohipaitojen paras pistemies ottelussa oli kuitenkin teräsmies Pekka Niemimaa. Luottosentteri pelasi vahvan ottelun ja keräsi peräti neljä syöttöpistettä. Puolustaja Iiro Sulin vietti puolestaan kolmen tehopisteen iltaa (0+3). Vantaalaisten tolppien välissä Jani Kautto torjui 20 kertaa.

LeKiltä maaliverkkoa heiluttivat HPK-laina Waltteri Hopponen ja taskuraketti Santeri Vuoti. Saukkopaitojen maalilla Christian Heljanko pysäytti 30 kiekkoa.

Kiekko-Vantaa vahvisti voitollaan asemiaan kolmannella sijalla. Lohipaidat pelaavat vuoden viimeisen ottelunsa perjantaina, kun kovavireinen vantaalaisorkesteri matkustaa back-to-back-otteluiden toiseen näytelmään LeKin vieraaksi Lempäälään.

Ottelun paras pistemies Pekka Niemimaa videohaastattelussa:

Kiekko-Vantaa–LeKi 7–2 (1–1, 3–0, 3–1)

11.43 0–1 Waltteri Hopponen (Miro Ruokonen, Matias Haaranen) YV

16.47 1–1 Frank Gymer (Teemu Mielonen, Joonas Hyttinen)

24.29 2–1 Patrik Moisio (Iiro Sulin)

27.54 3–1 Patrik Moisio (Atte Mäkinen, Pekka Niemimaa)

30.51 4–1 Joonas Hyttinen (Patrik Moisio, Pekka Niemimaa)

51.24 5–1 Toni Leinonen

54.54 6–1 Julius Rantaeskola (Iiro Sulin, Pekka Niemimaa)

57.36 6–2 Santeri Vuoti (Anton Levtchi, Jimi Kuronen) YV

59.09 7–2 Toni Leinonen (Pekka Niemimaa, Iiro Sulin)

Torjunnat:

Jani Kautto 11+1+8=20

Christian Heljanko 10+10+10=30