Kiekko-Vantaa kääntämään kurssia klassikossa

12.11.2016

Kiekko-Vantaa päättää Pohjois-Suomen kiertueensa lauantaina Kajaanin Hokin vieraana. Kolmen ottelun mittaiseen tappioputkeen ajautuneet lohipaidat lähtevät kääntämään kurssia. 

Perinteikkäät Mestis-seurat Kiekko-Vantaa ja Hokki ottavat yhteen toista kertaa tällä kaudella. Lohipaidat voittivat kauden ensimmäisen keskinäisen kohtaamisen Trio Areenalla 21. lokakuuta Atte Mäkisen ratkaisumaaleilla jatkoajan jälkeen lukemin 3–2.

Kiekko-Vantaa lähtee katkaisemaan tappioputkeaan sijalta kymmenen. Pudotuspelipaikkaan vantaalaisilla on matkaa ainoastaan kaksi pistettä. Kotijoukkue Hokki on pisteen parempana sijalla yhdeksän, mutta kaksi ottelua enemmän pelanneena. Yhtä kaikki, lauantaina edessä on niin sanottu kuuden pisteen kamppailu.

Lohipaidat kokivat perjantaina kirvelevän 5–4-rankkaritappion alkukauden yllätysjoukkue RoKin vieraana. Vantaalaiset olisivat ansainneet aktiivisella ja vahvalla vieraspelillään enemmän kuin yhden pisteen. Kiekko-Vantaan maaleista vastasivat Julius Rantaeskola, Teemu Mielonen, Pekka Niemimaa ja uransa ensimmäisen Mestis-maalinsa iskenyt Juho Rautanen.

Vahvaa peruspeliä läpi kauden rummuttanut Kiekko-Vantaa on hallinnut aktiivisella pelitavallaan lähes jokaista tämän kauden otteluaan. Maalinteko ratkaisevissa paikoissa on ollut haasteellista nuorelle, mutta äärimmäisen luisteluvoimaiselle ja taitavalle joukkueelle.  

Kiekko-Vantaan tehoketjuna on häärännyt, jo viime keväänä yhdessä pelannut LNR-trio, jonka muodostavat kultakypärä Toni Leinonen (3+10), luottosentteri Pekka Niemimaa (6+6) ja maalinälkäinen Julius Rantaeskola (7+1). Vantaalaisilta löytyy kuitenkin ratkaisuvoimaa laajalta rintamalta, sillä sekä taikuri Joona Harjaman, energisen Miro Mäkisen kuin vahvasti RoKia vastaan esiintynyt Teemu Mielosen hyökkäysketjut pystyvät tekemään tulosta.

Kajaanin Hokki kärsi perjantain kierroksella 3–2-rankkaritappion JYP-Akatemian vieraana. Linnapaidat ovat pelanneet väkevästi kotikaukalossa, mutta vierasjäällä se ei ole voittanut vielä kertaakaan. Mestis-mestari vuosimallia 2007 on voittanut viisi edellistä kotiotteluaan. 

Hokkia piinanneet loukkaantumishuolet ovat pikkuhiljaa takanapäin, sillä avainpelaajista sekä Timo Hiltunen, Teemu Huttu että maalitykki Niklas Näppi ovat palanneet kokoonpanoon.  Linnapaitojen kultakypärää kantaa pakkien pistepörssin kakkonen Risto Mattila (4+10). Varsinkin joukkueen ylivoimapeli on toiminut jälleen tälläkin kaudella erinomaisesti.

Kiekko-Vantaan ketjukoostumuksiin ei ole luvassa suuria muutoksia. Perjantaina huilannut laitahyökkääjä Teemu Väisänen saattaa nousta mukaan pelaavaan kokoonpanoon. 

K-Vantaa Pohjois-Suomen kiertueella:

Maalivahdit: Aaro Peltonen ja Jani Kautto.

Puolustajat: Juho Rautanen, Paavo Ylipaino, Lasse Uusivirta, Lassi Raitanen, Nico Nurmikanta, Oliwer Kaski, Iiro Sulin.

Hyökkääjät: Niklas Andersson, Teemu Mielonen, Pekka Niemimaa, Simo Konttinen, Joonas Hyttinen, Miro Mäkinen, Teemu Väisänen, Joona Harjama, Atte Mäkinen, Ville Heikkinen, Toni Leinonen, Julius Rantaeskola, Frank Gymer.

Tiesitkö?

1) Kiekko-Vantaa on pelannut äärimmäisen tasaisia otteluita tällä kaudella. Nimittäin 16:sta pelaamastaan ottelusta peräti 11:sta on päättynyt yhden maalin erolla suuntaan tai toiseen. Kahdeksan kertaa ratkaisu on nähty joko jatkoajalla tai voittomaalikilpailussa.

2) K-Vantaa voittanut Hokin viimeksi Kajaanissa toissa kaudella 5.12.2014 lukemin 0–2. Jani Kautto torjui tuolloin nollapelin.

3) Hokki on ollut todella vaikea vastustaja Kiekko-Vantaalle viime vuosina, sillä kymmenestä edellisestä kohtaamisesta vain kaksi. Viime kaudella Hokki voitti kaikki neljä keskinäistä kohtaamista. Keskinäisten tehokkain pelimies oli Hokin Niklas Näppi (5+2).

4) Mestis-historiassa näiden joukkueiden välillä on nähty mielenkiintoisia ja värikkäitäkin kohtaamisia. Pudotuspeleistäkin joukkueilta löytyy yhteistä historiaa, sillä joukkueet kohtasivat playoffien merkeissä viimeksi puolivälierissä keväällä 2009 (Hokki voitti ottelusarjan 3–2. K-Vantaa johti ottelusarjaa voitoin 2–0)

Seuraa heitä:

#29 Joona Harjama, K-Vantaa

Juonikas ja tyylikäs pelintekijä taikoo maalipaikkoja välillä tyhjästäkin. Peliväline tottelee maestron hanskojen kommennuksessa. Erinomainen ylivoimapelaaja. Taitava harhauttelija. Hoitaa myös sentterin puolustusvelvollisuudet mallikkaasti. Tällä kaudella 16 ottelussa tehot 0+7. Näkeekö uran ensimmäinen Mestis-maali päivänvalon? 

#28 Timo Hiltunen, Hokki

KalPa-kasvatti palasi Kajaanin Hokin riveihin kierrokseltaan. Kaksinkertainen Mestis-mestari Jukureista. Mestiksen vuoden tulokas viimeksi kun edusti linnapaitoja. Sähäkkä luistelija ja taitava maalintekijä. Laukaus lähtee napakasti ja lukee peliä hyvin. Iskenyt 13 ottelussa tehot 4+5. Tärkeä palanen Hokin laituriosastolla.

Teksti: Mikko Mannonen