K-Vantaa selkä seinää vasten: Jatketaan kovaa työntekoa

20.03.2016

Kiekko-Vantaan ja runkosarjan ennätyspisteillä voittaneen Jukureiden kuuma puolivälieräsarja jatkuu maanantaina Trio Areenalla. Lohipaidat tarvitsevat voiton, sillä pudotuspelisarja on ensimmäistä kertaa katkolla hallitsevalle Mestis-mestarille.

–Oman tekemisen kautta lähdetään ja jatketaan kovaa työntekoa. Sitä kautta se palkinto tulee sieltä, Kiekko-Vantaan puolustaja Lassi Raitanen kertoo. 

Kiihkeän pudotuspelisarjan kolmas kamppailu päättyi lauantaina Mikkelissä Jukureiden 3–2-voittoon. Lohipaidat pelasivat vahvan kamppailun ja taistelivat hienosti, mutta tällä kertaa se ei kuitenkaan riittänyt voittoon. Vantaalaisten maaleista vastasivat tehot 1+1 saalistanut kapteeni Toni Leinonen ja Mestiksen tulokkaiden pistepörssin kakkonen Nico Friman

–Tiukka peli, ja se oli hyvä fyysinen esitys meiltä, mutta emme saaneet kuitenkaan sitä tulosta, jonka olisimme halunneet. Maanantaina on uusi mahdollisuus ja silloin otamme sen voiton sieltä, pudotuspeleissä tehot 0+2 kerännyt Raitanen toteaa.

Kaikki kolme aikaisempaa kiihkeää puolivälieräottelua ovat olleet äärimmäisen tasaisia vääntöjä ja pienet asiat ovat ratkaisseet. Molemmilla joukkueilla on ollut otteluiden sisällä omat hetkensä, mutta lopulta kuusinkertainen Mestis-mestari on ratkaissut kamppailut edukseen kolmansissa erissä tehokkaamman viimeistelyn ansiosta. 

–Hyvin olemme pelanneet, mutta päästimme kahdessa ensimmäisessä ottelussa liikaa maaleja omiin. Meidän täytyy pystyä puolustamaan vieläkin paremmin, loistavaa tulokaskautta Mestiksessä tahkoava Raitanen sanoo.

Kiekko-Vantaan parhaat pistemiehet kevään pudotuspeleissä ovat tehot 2+1 iskenyt keskushyökkääjä Pekka Niemimaa ja viiden ottelun mittaisessa pisteputkessa porskuttava taikuri Joel Lehtinen, joka on saalistanut kolme syöttöpistettä. 

Pudotuspelit ovat aina jääkiekkoilijoille parasta aikaa ja 21-vuotias puolustajalupaus onkin nauttinut uransa ensimmäisistä Mestiksen pudotuspeleistä. 

–Ihan hyvin on itsellä mennyt nämä pelit ja olen koittanut päästä mukaan myös fyysiselle puolelle. Perusluutimista, Raitanen kertoo.

Playoffs 2016 – puolivälierä: Jukurit-Kiekko-Vantaa 

16.3.2016 Jukurit-K-Vantaa 5–2

18.3.2016 K-Vantaa-Jukurit 2–5

19.3.2016 Jukurit-K-Vantaa 3–2

Pudotuspelisarjan parhaat pistemiehet:

1) Oula Palve, Jukurit 2+3=5 (pudotuspelien pisteykkönen)

2) Joonas Sammalmaa, Jukurit 2+3=5 (pudotuspelien pisteykkönen)

3) Pekka Niemimaa, K-Vantaa 2+1=3

4) Teemu Turunen, Jukurit 2+1=3

5) Roope Ranta, Jukurit 1+2=3

6) Joel Lehtinen, K-Vantaa 0+3=3

Historia

Kiekko-Vantaa ja Jukurit ovat kohdanneet pudotuspeleissä aikaisemmin neljä kertaa. Joukkueet olivat edellisen kerran vastakkain pudotuspeleissä kaudella 2011–12. Kiekko-Vantaa ei ole koskaan onnistunut kellistämään Jukureita pudotuspeleissä. Joukkueet kohtasivat finaaleissa kaudella 2002–03.

Kiekko-Vantaa on ollut Mestiksen historiassa 12 kertaa pudotuspeleissä ja vain kerran se on edennyt jatkoon puolivälieristä. Lohipaitojen paras saavutus Mestiksessä on hopea keväältä 2003.

Jukurit on kuusinkertainen Mestiksen mestari ja se on ollut pudotuspeleissä 14 kertaa. Mikkeliläiset ovat sarjan menestyksekkäin joukkue ja ensi kaudella Liigaan nouseva Jukurit on pelannut Mestiksen finaaleissa 10 kertaa. Historian aikana vain kerran se on jäänyt pudotuspelien ulkopuolelle. 


Kuva: Toni Jaconelli

Kokoonpano: (Lisätty otteluennakkoon 21.3. klo. 11:25)