Iikka Kangasniemi - Tie tähtiin on auki

04.10.2014

   Palataan hetkeksi kevääseen 2013. Espoo Bluesin A-nuoret ovat juuri kukistaneet finaalisarjassa Oulun Kärpät ja voittaneet Suomen mestaruuden. Yksi espoolaisten mestarijoukkueen suurimmista sankareista on vain 170-senttinen, mutta huipputaitava 19-vuotias Iikka Kangasniemi.

Pienikokoinen tehohyökkääjä nakutti runkosarjassa 42 ottelussa hurjat tehot 22+38=60 ja oli sarjan pistepörssin kolmonen, eikä tahti laantunut pudotuspeleissäkään.

Joukkueen päävalmentaja Tero Lehterä luotti jo B-nuorissa pisteillä mässäilleeseen tehohyökkääjään ja sijoitti hänet rohkeasti ykkösketjuun, jossa Kangasniemen upeista ja juonikkaista syötöistään saivat nauttia muun muassa tutkapari Joel Janatuinen, Peter Tiivola ja kumppanit. 

Oulussa syntynyt, mutta puolitoistavuotiaana Myyrmäkeen muuttanut Kiekko-Vantaan kasvatti on kuitenkin saanut aina todistaa pystyvänsä pärjäämään isompia pelaajia vastaan. Epäilijöitä on aina riittänyt.

-Joka vuosi on joutunut todistamaan, että pystyy pelaamaan. Olen koko urani ollut aina joukkueen lyhyimpiä tai lyhyin pelaaja. Aina on ollut niitä jauhajia, jotka eivät välttämättä ole uskoneet minuun, mailataituri Iikka Kangasniemi kertoi.

Erinomainen ja juonikas pelintekijä on korvannut puuttuvat sentit loistavalla luistelutaidollaan ja peliälyllään.

-Vuosien varrella olen harjoitellut liikeratoja, joilla pärjään isompia pelaajia vastaan. Niiden liikeratojen avulla pystyn ratkaisemaan tilanteita edukseni ja vältän sen, ettei kukaan aja minua kaukalossa kylmäksi, Kangasniemi sanoi.

Tällä kaudella taikurin tempuista saadaan nauttia Kiekko-Vantaassa. Kangasniemi solmi kesällä 2+1-vuotisen sopimuksen Espoo Bluesin kanssa, mutta superlupaus vahvistaa nyt lainapestillä lohipaitojen miehistöä ainakin toistaiseksi - vantaalaisten kannalta hyvä niin.

-Tosi hyvältä on maistunut meno Kiekko-Vantaassa. Minut on otettu todella hyvin mukaan täällä. Joukkueessa on paljon hyviä jätkiä ja tänne oli kiva tulla, Kangasniemi kertoi.

Juonikas pelinrakentaja osoitti heti kauden neljässä ensimmäisessä mittelössä pystyvänsä pelaamaan miesten tasolla omilla vahvuuksillaan.

-Tällä kaudella tavoite on Mestiksen mukana ollessani pystyä pelaamaan kiekollista peliä. Haluan auttaa joukkuetta ja tehdä tulostakin, Kangasniemi valoitti.

Äärimmäisen taitava taskuraketti on ottanut ison roolin Kiekko-Vantaan ylivoimapelin kapelimestarina ja ehtinyt jo
hämmästyttää kotiyleisön poikkeuksellisen hienoilla kiekollisilla ratkaisuillaan.

-Aika paljon ennalta sovittuja asioitahan ne ovat ylivoimassa. Vastustajalla on siellä aina yksi kaveri vähemmän jäällä, joten sieltä vapautuu aina tilaa. Jos vain kaveri on hereillä takatolpalla niin sinne on kiva antaa syöttöjä, Kangasniemi sanoi.

Mutta mistä maagiset ratkaisut kiekon kanssa ovat Iikka Kangasniemen selkäytimeen sitten päätyneet?

-Kaikki on lähtöisin pihapeleistä ja ulkojäiltä. Koen, että se on se juttu, jolla taidot kehittyvät parhaiten. Pelkät joukkueen jääharjoitukset eivät vain riitä henkilökohtaisten taitojen kehittämiseen.  Ennen seurasin paljon Peter Forsbergin pelaamista ja koitin oppia häneltä. Nykypelureista olen seurannut paljon (Pavel) Datsjukia, Kangasniemi kommentoi.

On selvää, että tästä herrasta kuullaan vielä paljon. Iikka Kangasniemi on yksi potentiaalisista läpimurtopelaajista Liigassa varsin pian ja hyökkääjän tulevaisuus näyttää todella valoisalta. Tämä kausi on kuitenkin huipputaitavalle tulevaisuuden lupaukselle erittäin tärkeä.

-Toivottavasti mahdollisimman pian pääsisi Liigaan. Nyt pitää kuitenkin pystyä näyttämään täällä taitonsa ja osaamisensa. Jos pelit menevät hyvin, niin kyllä se kutsu sieltä sitten tulee, Kangasniemi tietää.

Mutta missä huipputaitavan pelimiehen otteita saadaan ihastella viiden vuoden päästä?

-Toivottavasti jossain Keski-Euroopassa. Sveitsissä ehkä, Kangasniemi kommentoi. 

Teksti: Mikko Mannonen
Kuvat: Janne Tikkaoja