26.11. KeuPa HT - Kiekko-Vantaa: Raportti

26.11.2014

Kiekko-Vantaa nappasi Keuruulta mukaansa arvokkaat kolme pistettä maalein 3-5 (2-1, 1-1, 0-3). Tasaisen kamppailun ratkaisuksi muodostui lohipaitojen tehokas kolmas erä, jossa sankariksi nousi kaksi maalia iskenyt Henri Tamminen.

Kiekko-Vantaan ja KeuPan väliset kamppailut ovat tarjonneet tällä kaudella paljon maaleja, runsaasti maalipaikkoja, tasaista vääntöä ja vauhdikasta jääkiekkoa. Sama trendi jatkui keskiviikkona Keuruulla.

Kiekko-Vantaa aloitti avauserän todella vahvastii ja lohipaidat avasivatkin maalihanat aivan ensimmäisen erän alussa. Vantaalaisten huipputaitava superlupaus Iikka Kangasniemi toi kiekon hyökkäysalueelle ja harhautteli KeuPa-puolustuksen solmuun. Tämän jälkeen juonikas laitahyökkääjä toimitti kiekon maalille, josta 18-vuotias Perttu Lesch napautti pelivälineen ohi kotijoukkueen maalia vartioineen Petri Pitkäsen. Maaliin syöttöpisteen merkkautti myös Mestiksessä debytoinut Santtu Sulander.

-Valmistautumiseen olen todella tyytyväinen ja siinä meidän kokeneet pelaajat ottivat isoa roolia. Ensimmäinen vaihtokierros oli todella vahva ja se yllätti vastustajan, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jami Kauppi kertoi.

Vahvana kotijoukkueena tunnettu sarjanousija KeuPa HT pääsi otteluun kuitenkin pikkuhiljaa mukaan. Keuruulaiset värkkäsivät tasoitusosuman ylivoimalla, kun pirteästi esiintynyt Joona Peränen unohtui täysin vapaaksi maalin edustalle ja hän sai nostaa limpun ohi Kevin Lankisen.

KeuPa HT onnistui avauserässä maalipaikoissaan vierasjoukkuetta tehokkaammin. Puolustaja Vili Palola toimitti viivalta pelivälineen maalille ja Janne Kumpulainen ohjasi taidokkaasti ilmasta kiekon ohi voimattoman Lankisen.

-Kovavauhtinen erä , Kiekko-Vantaan avausmaalin alustanut Iikka Kangasniemi tiivisti Mestis TV:n erätaukohaastattelussa.

Toinen erä oli vauhdikas ja viihdyttävä. Molemmille joukkueille avautui runsaasti hyviä maalipaikkoja vastustajan helppojen virheiden kautta. KeuPa HT hallitasi toisen erän alkua hienokseltaan. Kiekko-Vantaan raju yritys kuitenkin palkittiin ja paluun kokoonpanoon tehnyt puolustaja Jere Sneck tälläsi viivalta pelivälineen verkon perukoille. Osuma oli 20-vuotiaalle jokerikasvatille kauden viides.

Kotijoukkue siirtyi 3-2-johtoon toisessa erässä ylivoimalla. Hyvänä pelintekijänä tunnettu Janne Kumpulainen tarjoili upeasti kovan syötön keskustaan alivoimaneliön keskelle, josta Jesse Lindsten ohjasi kiekon tarkasti ohi Lankisen.

Kiekko-Vantaan ykkösketju oli erän lopussa lähellä tehdä tärkeän tasoitusosuman. Kultakypärä Tomi Tuomisto järjesti kiekonriiston jälkeen loistavan maalipaikan Henri Tammiselle, mutta Petri Pitkänen venyi kotijoukkueen tolppien välissä laukauksen tielle. Kolmanteen erään lähdettiin kuitenkin KeuPa HT:n 3-2-johdossa.

Kiekko-Vantaa tuli ryminällä kolmanteen erään ja kotijoukkue jäi jalkoihin. Molemmille joukkueille sateli maalipaikkoja merkkausvirheiden kautta. Lohipaitojen Henri Tamminen pääsi erän alussa läpiajoon, mutta Jäähonka-kasvatin rystyveivaus painui ohi maalin. Hetkeä myöhemmin KeuPa HT:n kapteeni Taneli Maasalo pääsi läpiajoon, mutta lohipaitojen tolppien välissä Kevin Lankinen venyi komeaan jalkatorjuntaan.

-Ihan ei puolustuspelaaminen ollut sellaista mitä haluttiin. Oman pään täytöissä oli ongelmia, Kauppi kommentoi.

Kiekko-Vantaa aloitti kolmannessa erässä maalijuhlansa ylivoimalla, kun Blues-laina Valtteri Virkkunen sohi maalin edestä irtokiekon sisään. Hetkeä myöhemmin lohipaitojen sankariksi noussut Henri Tamminen nosti maalin edessä kädet ylös maalin merkiksi ohjattuaan taidokkaasti uransa 200. Mestis-ottelunsa pelanneen Jani Honkasen laukauksen häkkiin.

-Kevin Lankinen oli todella hyvä maalissa. Henri Tammisen kaksi maalia oli tietenkin hieno asia. Tämä oli koko joukkueelta hieno esitys ja olen todella tyytyväinen meidän peli-ilmeeseen. Arvokas voitto, Kauppi sanoi.

KeuPa HT pääsi yrittämään tasoitusosuman värkkäämistä vielä ylivoimalla, mutta lopulta maaliahne laitahyökkääjä Henri Tamminen naputti kiekon tyhjään maaliin ja naulasi ottelulle lopullisen sinetin.

-Asenne ratkaisi tänään. Me päätimme kopissa toisella erätauolla, että haluamme voittaa ja hakea ne kolme pistettä täältä, Kiekko-Vantaan kapteeni Tomi Tuomisto kertoi ottelun jälkeen Mestis TV:n haastattelussa.

Kiekko-Vantaan kausi jatkuu perjantaina, jolloin lohipaidat matkustavat sarjakärki KooKoon vieraaksi.


Valtteri Virkkunen iski uran ensimmäisen Mestis-maalinsa KeuPaa vastaan

Teksti: Mikko Mannonen
Kuvat: Janne Tikkaoja