17.12. JYP-Akatemia - Kiekko-Vantaa: Ennakko

17.12.2014

Otteluennakko:

Valvistolla ja Iossafovilla vahvistunut Kiekko-Vantaa kovakuntoisen JYP-Akatemian kimppuun

Kiekko-Vantaa kohtaa viimeisessä ottelussa ennen hyvin ansaittua joulutaukoa vieraskaukalossa JYP-Akatemian. Lohipaitojen kokoonpanoon paluun tekee loukkaantumisesta pelikuntoon toipunut keskushyökkääjä Samuli Valvisto. Myös alkukaudesta Kiekko-Vantaan riveissä kovaa jälkeä takonut Blues-laituri Artem Iossafov vahvistaa lohiparvea illan tulikuumassa kamppailussa.

Lohipaitojen viime viikko oli tuloksellisesti varsin heikko, sillä kahdesta kotiottelusta mukaan tarttui ainoastaan yksi piste. Keskiviikkona sarjajumbo Peliitat nappasi Trio Areenalta täyden pistepotin maalein 3-1. Perjantaina Hokki haki Vantaalta kaksi pistettä voittomaalilaukauskilpailun jälkeen maalein 3-2.

Kiekko-Vantaan puolustuspelaaminen on ollut viime aikoina erittäin tiivistä sekä tasakentällisin että alivoimallakin. Alkukadella toiminut hyökkäyspelaaminen on kuitenkin tökkinyt edellisissä otteluissa viimeistelyn osalta. Lohipaidat pystyvät luomaan tarpeeksi maalipaikkoja pelinopeudellaan ja juonikkailla hyökkääjillään, mutta hyökkäysten laadukas viimeistely on jäänyt uupumaan. Maalinteon tuskaa tuskin helpottaa lohipaitojen parhaan maalintekijän ja pistemiehen Tomi Tuomiston poissaolo.

-Maalinteon kanssa on ollut viime aikoina vaikeaa ja siihen ollaan keskitytty. Maalipaikat pitää pystyä käyttämään tehokkaammin, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jami Kauppi kertoi.

Sarjakolmonen JYP-Akatemia on yllättänyt tällä kaudella kaikki, eikä joukkueen meno ole hyytynyt tippaakaan hurjan alun jälkeen. Hurrikaanipaidat lähtevät keskiviikon kamppailuun kahden ottelun mittaisessa voittoputkessa ja seitsemän ottelun mittaisessa pisteputkessa. Liikkuva ja hyvin organisoitu joukkue on tehnyt kovalla prosentilla maaleja ja JYP-Akatemian puolustuspelaaminen on pysynyt myös läpi kauden varsin hyvin kasassa. Hurrikaanipaitojen tulikuuma ykkösketju Joonas Sammalmaa-Topi Nättinen-Samu Markkula on kiistatta sarjan parhaimmistoa.

Kiekko-Vantaa ja JYP-Akatemia ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa. Hurrikaanipaidat ovat olleet niskan päällä vietyään kahdesti täyden pistepotin lohipaitojen nenän edestä. 1.lokakuuta JYP-Akatemia oli parempi maalein 6-2 ja 14.lokakuuta jyväskyläläiset hakivat kolme pistettä Trio Areenalta 4-1-voitolla. Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jami Kauppi tietää lääkkeet hurrikaanipaitojen kukistamiseksi.

-Ensimmäinen kymppi pitää pelata huolella. Meidän pitää olla alussa hereillä, muuten vastustaja ratkoo ottelun heti alussa. Puolustuspelaaminen on isossa roolissa ja jäähyboksista pitää pysyä poissa, Kauppi sanoi.

Kiekko-Vantaan kokoonpanoon tulee muutoksia. Lohipaitojen tolppien välissä aloittaa tasaisen varmasti esiintynyt Jani Kautto. Bluesin lainapelaajista kokoonpanossa nähdään Artem Iossafov, Aleksi Rutanen, Iikka Kangasniemi ja Valtteri Virkkunen. HIFK-lainoista mukana ovat Henri Tamminen ja Juha Tarkkanen. Keskikaistalle vantaalaiset saavat takaisin loukkaantumisesta toipuneen Samuli Valviston ja laituriosastolle palaa pelikieltonsa kärsineen Jere Laineen.

Kiekko-Vantaan kokoonpanosta ovat sivussa loukkaantumisten ja sairastelujen vuoksi puolustaja Jere Sneck sekä hyökkääjät Tomi Tuomisto, Janne Juutinen, Moses Mustonen ja pitkäaikaispotilas Jesse Juntheikki.

Tulikuuma taistelu pistepotista alkaa Jyväskylän Synergia-Areenalla kello 18.30. Jouluiseen kiekkohuumaan pääset mukaan Elisa Viihteen Mestis TV:n välityksellä.

Seuraa heitä

#17 Artem Iossafov

Tverin tiikeri is back! Kiekko-Vantaa saa JYP-Akatemia-kamppailuun vahvistukseksi Blues-laituri Artem Iossafovin. Oikealta laukova maaliahne laituri on erittäin tärkeässä roolissa lohipaitojen hyökkäyspelissä keskiviikkona ja vastuuta on tulossa paljon niin tasakentällisin kuin ylivoimallakin. 24-vuotiaalta alkukauden pisterohmulta voidaan odottaa maaleja keskiviikkona JYP-Akatemiaa vastaan. Iossafov muodostaa hyökkäysketjun yhdessä kahden suunnan sentteri Valtteri Virkkusen ja Aleksi Rutasen kanssa.

#52 Samuli Valvisto

Pitkän tauon jälkeen kokoonpanoon palaava Samuli Valvisto on voittanut loukkaantumiset. Alkukaudesta tehokkaan duon yhdessä taikuri Iikka Kangasniemen kanssa muodostanut Valvisto on äärimmäisen tärkeä palanen lohiapaitojen sentteriosastolle ja keskikaistalle. 24-vuotias Lukko-kasvatti rytmittää ketjunsa peliä hyvin ja on käyttökelpoinen pelaaja kaukalossa tilanteessa kuin tilanteessa.

Kiekko-Vantaan pistepörssi, TOP 3

1) Tomi Tuomisto 9+17=26

2) Iikka Kangasniemi 3+20=23

3) Juha Tarkkanen 5+10=15

JYP-Akatemian pistepörssi, TOP 3

1) Joonas Sammalmaa 14+16=30

2) Samu Markkula 11+18=29

3) Valtteri Hotakainen 8+12=20

Kiekko-Vantaan kokoonpano tänään:

21 Joel Lehtinen-44 Aleksi Järvinen-27 Henri Tamminen
29 Aleksi Rutanen-17 Valtteri Virkkunen-9 Artem Iossafov
22 Perttu Lesch-52 Samuli Valvisto-4 Iikka Kangasniemi
16 Santtu Sulander-Julius Rantaeskola-18 Jere Laine

25 Juha Tarkkanen-57 Iiro Mäntylä
15 Jani Honkanen-24 Oskari Hämäläinen
5 Robin Saari-11 Janne Väyrynen

3 Jani Kautto (30 Noora Räty)